Pekonin rasva saa uuden elämän kynttilöiden muodossa

Moni hyvä resepti alkaa pekonin paistamisella, eikä tämäkään tee siinä poikkeusta. Tosin tällä kertaa ei tehdä mitään syötävää, vaan pikemminkin silmäniloa – ja ehkä vähän nenänkin. Pekonista irtoavaa rasvaa on jo käytetty popcorneihin ja salaatinkastikkeeseen, mutta tätä et ehkä vielä ole kokeillut. Ylimääräisestä pekonin rasvasta voi nimittäin myös valaa kynttilöitä!
Ei ihan ensimmäisenä tulisi mieleen valmistaa pekonin rasvasta kynttilöitä, mutta homma toimii! Eikä ole edes kovin vaikea toteuttaa. Sulan rasvan lisäksi tarvitaan tietysti muuta kynttiläntekovälineistöä, eli sydänlankaa ja muotteja. Kynttilät voi valaa joko metallisiin tuikkumuotteihin, joihin on saatavana ihan omat lyhyet sydämet, tai sitten mihin tahansa tulenkestävään pikkupurkkiin metritavarana myytävän sydänlangan ympärille.
Kaksi toisesta päästään yhteen teipattua varrastikkua toimivat hyvänä apuvälineenä, kun langanpätkä yritetään saada pysymään muotin keskellä. Lanka puristuu sopivasti tikkujen väliin, ja tikut on helppo irrottaa valmiista kynttilöistä.

Yhteen teipatut tikut ovat näppärä apuväline kynttilöiden valamisessa
Pekonit kannattaa paistaa melko matalassa lämpötilassa, jotta kaikki niissä oleva vesi ehtii haihtua ja rasva ei pääse liiaksi tummumaan. Tumma rasva on tietysti vähän näyttävämmän näköistä valmiissa kynttilöissä, mutta paistoaste vaikuttaa rasvan makuun ja sitä kautta myös tuoksuun. Pekonikynttilää ei nyt muutenkaan voi sanoa varsinaiseksi tuoksukynttiläksi, vaikka siitä nouseekin seitinohut ja ruokahalut herättelevä aromi. Hyvin tummaksi paistettaessa rasvan tuoksusta kuitenkin katoaa pekoni, ja jäljelle jää… no, paistetun tai jopa grillatun tuoksu. En sitä sen paremmin oikeastaan osaa kuvailla. Sama pätee myös itse pekoniin; hyvin tummaksi paistettu pekoni maistuu vähemmän pekonille kuin hieman vaaleampi.
Seuraa alla olevia kuvallisia ohjeita, ja pian sinäkin kylvet pekoninvalossa!

Vaihe 1: varaa ensin kaikki tarvikkeet käden ulottuville

Vaihe 2: tiristä pekonista rasva irti joko pannulla tai uunissa

Vaihe 3: kaada rasva talteen siivilän läpi

Vaihe 4: kaada sula rasva kynttilämuotteihin ja jäähdytä jääkaapissa
Jos säilytät pekonikynttilöitä pidemmän aikaa ennen niiden käyttämistä, ne kannattaa jäähdytyksen jälkeen kääräistä kelmuun ja säilyttää jääkaapissa tai pakastimessa. Näin rasva ei pääse härskiintymään ja vaikuttamaan kynttilän tuoksuun poltettaessa.

Lämminsävyistä ja pekonintuoksuista Lucian päivää kaikille pekonin ystäville!
Vinkki: mikäli et vielä keksinyt, mihin itse paistetun pekonin käyttäisi, niin katso parhaat pekonireseptimme!