Poutine - vähän tuhdimpaa evästä EM-kisakatsomoihin

Jalkapallon EM-kisojen puolivälierät pyörähtävät tänään käyntiin, joten on syytä hetkeksi kiinnittää huomio asianmukaisiin kisaeväisiin. Penkkiurheilijan eväät tahtovat usein olla melko ruokaisia, ja ymmärtäähän sen. Onhan samoilla antimilla usein pärjättävä useampikin matsi. Jos perinteiset TV-snacksit eivät riitä, anna kanadalaisen keittotaidon näyttää mihin se pystyy.

Kun ensimmäisen kerran kuulin Poutinesta, yhdistelmä ei ajatuksen tasolla oikein houkutellut. Voisin kuvitella dippailevani rapeita ranskalaisia vahvanmakuiseen kastikkeeseen ja mikä ettei sulaneeseen juustoonkin. Mutta että kaikki keoksi samalle lautaselle? Vaikka Poutine ei olekaan ihan sieltä esteettisimmästä päästä, kokemus on kieltämättä aika koukuttava. Suolaista ja rasvaista – ei voi olla kovin pahaa! Tätä ei voi suositella ihan jokapäiväiseen ruokavalioon, mutta kisakatsomoissa voidaan ravitsemussuosituksia välillä katsoa läpi sormien.

Ranskalaiset ovat aina ranskalaisia ja juusto juustoa, joten Poutinen salaisuus piileekin päälle kaadettavassa kastikkeessa. Eri juustolaaduilla on toki myös vaikutusta lopputuloksen makuun ja luonteeseen, mutta kastikkeeseen kannattaa aina panostaa. Paras kastike syntyy paistinlientä keittämällä ja suurustamalla, joten seuraavan kerran uunipaistia valmistaessasi kannattaa liemi ottaa huolella talteen ja vaikka pakastaa myöhempää käyttöä varten. Jos lientä ei satu olemaan käden ulottuvilla, voi kastikkeessa hiukan oikaista ja tuunata valmiista kastikepohjasta Poutine-kelpoinen soosi.

Poutinea voi viritellä oman makunsa mukaiseksi ihan loputtomiin. Tässä reseptissä hain lisää makua ja ruokaisuutta tuhdisti valkosipulisilla ja suikaloiduilla HK Ohuen ohut porsaan rosvofilee –viipaleilla. Annoksen päälle sopivat hyvin myös paistettu pekonirouhe, maustekurkkukuutiot, jalapenorenkaat, pulled pork tai pannun kautta käytetyt sienet. Annosta voi viedä vielä överimpään suuntaan esimerkiksi käärimällä se suuren tortillaletun sisään tai syömällä se hampurilais- tai hodarisämpylän välissä. Olivatpa lisukkeet mitkä tahansa, nälkä lähtee taatusti ja silti tekee mieli lisää!