Grillivartaat joka lähtöön

Vartaiden grillaamisessa suurin työ on esivalmisteluissa, mutta loppu sujuukin kuin itsestään.

Tässä muutama sana vartaiden puolesta:

Koko ateria samassa

Vartaisiin voit pujottaa melkeinpä mitä tahansa grillattavaa, kunhan kaikki ovat suurin piirtein samankokoisina paloina. Vartaissa valmistuvat esimerkiksi kevyen kypsennyksen vaativat lihat, kuten fileekuutiot, esikeitetyt perunat ja rapeat kasvikset, kuten paprikat, sipulit ja kesäkurpitsa. Koko ateria siis samalla kertaa!

Liha-kasvisvartaita kannattaa aina tehdä reilusti, sillä ylijääneillä vartailla herkutellaan seuraavana päivänä: vedä varraspalat tikuistaan kuumalle pannulle tai grilliparilalle ja lisää joukkoon nokare tuorejuustoa. Kesäinen pyttipannu on pian valmis.

Eri makkaroita samaan vartaaseen

Kun tekee mieli maistella eri grillimakkaramakuja, leikkaa makkarat paloiksi pujota palat vartaisiin. Näin jokaisesta makkaramausta saadaan juuri sopiva makupala, eikä makkaraähky pääse yllättämään. Makkaramaut kannattaa pujottaa varrastikkuihin voimakkuusjärjestyksessä siten, että miedoimman makuinen tulee syötyä ensimmäisenä. Kokeile esimerkiksi seuraavaa comboa: HK Camping PoPo®, HK Kabanossi® Smoky Bacon & Cheese ja HK Maakarit Katalonian Carlos. Camping on näistä miedoimman makuinen, joten se kannattaa jättää tikun kärkeen. Carlos puolestaan on voimakkain, joten syödään se viimeisenä.

Hedelmistä ja marjoista makeutta ja raikkautta

Lisää liha- ja makkaravartaisiin myös esimerkiksi ananasta, persikkaa, luumua, tuoreita viikunoita, mansikoita tai melonia. Näin saat makuun keveyttä, raikkautta ja yllätyksellisyyttä. Hedelmien happo ja makeus sopivat tukemaan lihan omaa makua.

Jälkiruokavartaat

Myös kesäinen jälkiruoka valmistuu helposti vartaissa grillaten. Pujota varrastikkuihin vuorotellen mansikoita, banaania, ananasta ja mangoa. Sipaise pintaan hiukan öljyä, grillaa vartaat ja tarjoile suklaakastikkeen kanssa. NAM!!