Tagliata di Manzo – lämmin ruokamuisto Italiasta
Tagliata di Manzo on löysästi suomennettuna leikattua naudanlihaa. Nimi antaa vapauden valmistaa sitä lukemattomilla eri resepteillä, mutta tämä on mielestäni maailman paras. Olen saanut sitä tähän tapaan valmistettuna ja eteeni kannettuna vain kerran, ja se on ollut yksi mieleenpainuvimmista ruokamuistoistani pian 20 vuotta.
Elettiin 2000-luvun vaihdetta, ja työpaikkanani oli nyt jo edesmennyt italialainen ravintola Ristorante Papà Giovanni Helsingin ydinkeskustassa. Olimme lähteneet silloisen esimieheni Eskelisen Masan kanssa kiertelemään Italiaan Milanon ja Torinon seuduille, tutustuaksemme joihinkin raaka-ainetoimittajiimme ja katsomaan miten asiat siellä päin ylipäänsä ovat. Matkaseurana meillä oli ystävämme ja yhteistyökumppanimme Italo Mazzoni, joka luonnollisesti osasi antaa meille parhaat vinkit ruokapaikoista, joihin ei ehkä omatoimisesti olisi löytänyt. Italon viettäessä iltaa perheensä kanssa, lähdimme Masan kanssa Milanon iltaan veret seisauttavaien ruokaelämysten toivossa.
Kuollaksenikaan en nyt muista kyseisen ravintolan nimeä, mutta Milanossa oltiin. Ravintola oli ilmeisen suosittu, sillä sekä ravintolan ulko-ovella että hovimestarin pulpetin edessä parveili odottavan ja ehkä hieman hermostuneenkin näköisiä pariskuntia ja seurueita. Paikka oli tupaten täynnä, tunsin itseni vähintäänkin alipukeutuneeksi ja olin jo valmis piristämään jonkun toisen ravintoloitsijan iltaa läsnäolollani. Masa oli kuitenkin päättänyt meidän illallistavan juuri tässä kyseisessä paikassa. En kuullut sanaakaan, mutta näin Masan puivan tilannetta hovimestarin kanssa sujuvalla fitalian kielellä. Pian meillä oli pöytä ja ruokalistat edessämme. Tähän päivään mennessä en ole kysynyt, miten hän asian toimitti.
Päätin valita listalta muiden muassa annoksen nimeltä Tagliata di Manzo, sillä samalla nimellä oli myyty naudanlihaa myös työpaikkamme ruokalistalla. Halusin tietää, miten omamme poikkeaa paikallisesta, vai poikkeaako mitenkään. Papà Giovannin versio annoksesta oli rosmariinioksan kera oliiviöljyssä paistettu naudan marmorifileepihvi, joka tarjoiltiin viipaloituna salaattipediltä. Nyt sain kuitenkin eteeni jotain ihan muuta.
Ihmettelin, miksi tarjoilija huomautti minulle lautasen kuumuudesta annosta tuodessaan. Molto caldo!! Ensin luulin saaneeni erehdyksessä Carpaccion, mutta kyseessä oli Carpaccion tapaan kuumalle lautaselle aseteltu Tagliata. Ohueksi leikattua naudan fileetä, oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria, rucolaa ja ohuiksi lastuiksi höylättyä parmesania. Kuuma lautanen oli kypsentänyt lihan juuri sopivan mediumiksi, vaikka se päältä päin katsottuna näytti täysin raa’alta. Veret seisauttava ruokaelämys – check!
Tämä ruokamuisto palasi mieleeni, kun alkuvuodesta kauppoihin ilmestyi HK Naudan ohuen ohut fileepihvi. Se on kuin tehty tämän herkun valmistamiseen! Taas kerran less is more, yksinkertainen on kaikkein parasta. Lyhyt raaka-aineiden lista ja yksinkertainen valmistusmenetelmä. Ja kun lihakin on nyt leikattu valmiiksi, jää ainoaksi varsinaiseksi ruoanvalmistustehtäväksi juuston höylääminen.
Olisi ollut mukava liittää tähän pari valokuvaa kyseisestä muistosta, mutta silloin ajat olivat kovat, eikä kännyköissä ollut edes kameraa. Kuvitelkaa, ihmiset joutuivat keskittymään ruokaan ja toistensa kanssa seurusteluun!
