Halloween ja paluu menneisiin aikoihin
Jälleen on se aika vuodesta, kun kadut ja rappukäytävät täyttyvät mitä kummallisimmista otuksista ja hirviöistä. Nyt ei siis puhuta aamuyöllä kotiin palaavista juhlijoista vaan halloweenin keppostelijoista. Kuten kaikkina muinakin kunnon juhlapyhinä, keppostelun lisäksi asiaan kuuluu hillitön herkuttelu. Vaikka halloweenin vietto Suomessa on verrattain uusi juttu, on selvä suosion kasvu nähtävissä.
Kuinka halloween sitten näkyy ruokapöydässä? Halloweenin ruokaperinteissä ei varsinaisesti ole mitään tiettyä ruokalajia, mutta tapana on, että ruoka koristellaan ja tuunaillaan asian vakavuuden vaatimalla tyylillä. Keittiössä ei myöskään haluta viettää enempää aikaa, kun on pakko, joten ruokien tulee olla nopeita ja simppeleitä. Tämän vuoden hitti on ehdottomasti nauravat nakkisormet, jotka maistuvat varsinkin tulisesta ruoasta tykkääville srirachaketsupin kera.
Kuten perinteistä, nauravien nakkien kanssa maistuu kunnon ranskalaiset. Tämä ruoka, jos mikä herättää ruokamuistoja lapsuudesta, sillä ei liene ainoatakaan ravintolaa 1980-luvulla, joka ei olisi kyseistä annosta tarjonnut. Joskus lautasella oli myös kurkkua ja tomaattia, jotka syötiin nopsaan pois alta ennen varsinaisen herkun nauttimista.
Itse olin lapsena hyvin tarkka nauravien nakkien suhteen. Kotona nauravat nakit täytyi valmistaa HK Aito Nakeista ja niistä kelpasivat ainoastaan ketsupissa uitetut neljään suuntaan törröttävät päät. Myöhemmin opin syömään myös keskiosan eli nakin coeur de fileen.
Parhaaseen lopputulokseen pääsee, kun nakin päähän tekee ristin ja heittää villotetut nakit frittiin pariksi minuutiksi. Mikäli frittiä ei omista, onnistuu nauravien nakkien valmistus myös uunissa ja lopputuloskin on lähes yhtä hyvä.
Ja nyt kun frittikin on tulilla, kannattaa tilanteesta ottaa kaikki ilo irti. Pakkala Fried Blue, eli paneroidut makkarakroketit ovat hauska tapa tarjota klassista Sinistä mieleenpainuvassa muodossa. Rapean kuoren alla lymyilevä täyteläinen makkara kannattaa dipata dijonmajoneesiin ja sitä kautta suuhun. Kekkeriruokaa parhaimmillaan!
Myös legendaarinen nakkimuki on halloweenin riennoissa mitä mainioin keksintö ja maistuu sukupuolesta ja iästä riippumatta kaikille, vaikka annosta ei verellä koristelisikaan. Ilta sujuu näppärästi skumppalasi toisessa kädessä ja nakkimuki toisessa ilman häiriötekijöitä, kuten keittiössä hikoilua. Mitä nakkimukin nakkeihin tulee, ne pitää ehdottomasti höyryttää tai keittää, jolloin lopputulos on täydellinen.