Mun isi on kovempi syömään kuin sun isi!
Tällä viikolla juhlitaan isejä, noita pitkää päivää pakertavia perheen supersankareita. Ja mikä olisikaan parempi lahja isille, kuin aamun aloitus tukevalla aamiaisella. Puhumattakaan maistuvasta lounaasta ja päivän kruunaavasta herkullisesta illallisesta.
Klassisimmillaan isänpäivän aamupala on yksinkertainen. Paistettua pekonia, munia, tuoretta kahvia ja päivän lehti. Toiset haluavat aamiaisen sänkyyn toimitettuna, mutta itse tykkään puputtaa pekonini ja paistetut kananmunat ruokapöydän ääressä. Osaltani tähän vaikuttavat kaksi sängyssä riehuvaa lihanhimoista ja kuritonta koiraa, joille kiusaus aamiaiseni syömiseen olisi voittamaton.
Jotta pekonin maku ei pääsisi unohtumaan, nappivalinta lounaaksi voisi olla ihanan täyteläinen pekoni-scampirisotto. Äyriäisten ja pekonin välille solmittu pyhä liitto on huonoimmillaankin parhautta, joten aito Amerikan Pekoni® ja pulskat scampit yhdistettynä pehmeään risottoon ovat jotain maagista. Siltä varalta, että pekoni pääsee loppumaan tai muuten on pekonikiintiö täynnä, täytyy olla varasuunnitelma. Metsästäjänleipä on herkku, joka ei koskaan mene pois muodista. Rapeaksi paistettu possunleike tuhdilla sienikastikkeella ryyditettynä ja paahdetun leivän päälle koottuna saa raavaimmankin miehen herkistymään.
Illallisella ei voi mennä harhaan, kunhan muistaa pari seikkaa. Ensinnäkin isit rakastavat kunnon rehellisiä liharuokia! Erilaiset paistit ja pihvit tekevät takuulla kauppansa, varsinkin kun iskä saa syödessään katsoa vaikkapa Formuloita. Tänä vuonna isänpäivänä tosin ei ajeta formuloita, joten nyt olisikin oiva syy katsoa VHS:ltä taltiointi vuoden 1998 Suzukan osakilpailusta, jonka päätteeksi Häkkis Mika juhli ensimmäistä maailmanmestaruuttaan. Paahtopaisti on varma valinta, varsinkin kun sen tekee Burgundin tyyliin. Tätä herkkua popsiessa ja Matti Kyllösen huutaessa taustalla ”Mika on maailmanmestari” on isin hyvä olla.
Isit tykkäävät myös burgereista. Siis kunnon burgereista, jonka pihvi on valmistettu laadukkaasta kotimaisesta naudan rinnasta. Sisältö vaihtelee mieltymysten mukaan. Yhden lemppari on Ultimaattinen juustoburgeri tryffelimajoneesilla, kun toiselle ei kelpaa muu kuin kimchillä ja misomajoneesilla viimeistelty umamipommi. Joten jos paahtopaisti tuntuu ylivoimaiselta valmistaa, on kunnon premium burgeri silloin oiva ratkaisu täyttää isukin vatsa.
Näiden herkkujen jälkeen tarvitsee enää jakaa vuoden isä -palkinto, jonka itse ainakin olen voittanut jo 14 kertaa. Onnea isit! Olisipa isänpäivä useammin…