Mainiosti makkaroista

Makkaralla on ikiaikainen paikka suomalaisessa ruokaperinteessä. Makkarassa on jotain ihmisluontoon syntisen vetoavaa, ehkä juuri siksi vegaaneillekin on nykypäivänä kehitetty omat makkaransa. Suosioonsa nähden makkaraan keskittyviä keittokirjoja on puikahtanut markkinoille säästeliäästi. Alan klassikko ja perusteos on vuonna 2002 ilmestynyt Markku Haapion, Antti Vahteran ja Visa Nurmen ”Nakit ja muusi”. Jaakko Nuutila julkaisi vuonna 2010 ”Makkarakirjan”.
Nyt makkarakirjojen suppeaan perheeseen on saatu kelpo lisäys, Kari Martialan ja Helena Lylyharjun ”Makkara, tee sitä, syö sitä”. Selkeästi taitettu ja kuvitettu kirja muun muassa käsittelee ansiokkaasti makkaran valmistamisen historian Suomessa ja sivistää lukijaa erillisellä makkarasanastolla. Jos et tiennyt mikä banger tai isterband on, ota tämä kirja käteen!

Jo nimestä voi päätellä, että teos antaa eväät kotikokeille makkaran tekemiseen. Itse olen ollut takavuosina mukana muutamassa tutun herraseurueen makkarantekosessiossa (jostain syystä makkaranteko vetoaa nimenomaan kokkaaviin uroksiin). Homma näytti samaan aikaan työläältä että hauskalta. Omassa huushollissani olen tyytynyt valmismakkaroihin. Kirjassa kynnys kotimakkaran tekemiseksi on höylätty matalalle eikä se rakettitiedettä olekaan. Lähinnä tarvitaan iloista asennetta, lihamylly ainesosien jauhamiseksi ja suolta makkaramassan pakkaamiseen. Makkaran tekemisen hyvä puoli on siinä, että sitä voi valmistaa kerralla ison satsin, sillä makkara kestää hyvin pakastamista. Kirja muistuttaa makkaramaakarin kultaisesta säännöstä: neljäsosa rasvaa sekaan, niin makkara pysyy mehevänä. Kuiva makkara ei tuota kenellekään iloa.

Kirjan pääpaino on osiossa ”Syö sitä”. Reseptiikka huomioi hyvin eri makkaratyypit alkaen miedosta uunimakkarasta tiukasti tuliseen chorizoon. Viime vuosina markkinoille rynnineet artesaanimakkarat ovat rikastuttaneet oleellisesti makkaroiden makumaailmaa ja sitä kautta myös makkaralla kokkaamista.
Makkaralla ei vedetä varman päälle. Kulinaarista riskinottoa löytyy ainakin japanilaisesta ramen-keitosta pikkubraatwursteilla. Samaan sarjaan kuuluu mausteisen makkaran, esimerkiksi Huberin Huilun, yhdistäminen kookoskastikkeeseen ja nauhapastaan. Klassikoita ei ole unohdettu: makkarakeittokirja ei ole mitään ilman pyttipannua ja makkarakiusausta. Klassisia ruokia on myös makkaroitettu. Voitaikinakuorisessa Wellingtonissa naudanpaisti on korvattu HK:n Sinisellä. Makkarasta on moneksi!

Kari Martiala & Helena Lylyharju: Makkara! Tee sitä. Syö sitä. (Gummerus 2018)