Luonnollista vai terveellistä ruokaa
Yhä useampi haikailee luonnollisuuden perään ruokavalintoja tehdessä. Osalle luonnollisuus on synonyymi terveellisyydelle, kun taas asiantuntijat viittaavat terveellisyydestä puhuttaessa rasvan laatuun, suolan, sokerin ja kuidun määrään tai muuhun kansanterveydellisesti oleelliseen ainesosaan. Joskus nämä kaksi ovat sama asia, useimmiten eivät.
Ruuan luonnollisuuteen liitetään usein mahdollisimman lyhyt ainesosalista. Voissa on kaksi ainesosaa, margariinissa helposti yli 10, silti margariini on nykykäsityksen mukaan terveellisempi rasva, koska sen rasvan laatu on pehmeämpi. En väittäisi voita myöskään margariinia luonnollisemmaksi, kummankin ainesosat ovat luonnosta peräisin, toisen lehmästä ja toisen kasviöljyistä. Ainesosia arvioidaan myös siten, ettei haluta syödä mitään sellaista, jota ei löydy omasta keittiönkaapista. Tämä on jo hiukan ymmärrettävämpi perustelu ruokavalinnoille, vaikka sekään ei takaa, että terveellisin tuote päätyy ostoskassiin. Itse valitsen esim. Sydänmerkillä varustetun valmisruuan mieluummin kuin voissa ja kermassa uivan vaihtoehdon, jonka ainesosalistaa mainostetaan luonnollisuudella – vaikka ensin mainittu sisältää stabilointiaineita ja väriaineita, samoja joita löytyy mm. puolukasta.
Molekyyligastronomian isä, Hervé This, on todennut, ettei mikään ruoka ole luonnollista, koska kaikki ruuanvalmistus on kemiaa. Kokkaus muuttaa aina ruuan rakennetta tai muita ominaisuuksia. Luonto tarjoaa luonnollisuudessaan vaarallisiakin yllätyksiä: sienimetsässä ei kannata sekoittaa valkokärpässientä herkkusieneen, toinen tappaa ja toinen maustaa pikantisti ruuan. Ei luonnollisuuden metsästys silti huono asia ole, mutta ainoaksi ohjenuoraksi ruuan valinnassa sitä ei kannata ottaa.
