Totuuksia pekonista
Erään iltapäivälehden nettijulkaisussa kerrottiin muutama päivä sitten, miten pekoni on yhtä pahaksi terveydelle kuin tupakka. Koska inhoan tupakointia yli kaiken ja suhtautumiseni pekoniin taas on sangen suopea, päätin tarkastella tätä rasvaista possunpalaa tarkemmin.
Pekoni lytättiin savustamisen, sen sisältämän suolan, kovan rasvan, kokonaisrasvan, hormonien ja ympäristömyrkkyjen vuoksi. Vaikuttava lista. Näistä kaksi viimeistä voidaan ohittaa helposti: suomalaista lihaa ei kasvateta hormoneilla, joten lihassakaan ei niitä esiinny. Porsas ei polski myöskään Itämeressä, joten siinä ei ole ympäristömyrkkyjä.
Savustamisessa syntyy karsinogeenisia, eli syöpää aiheuttavia aineita, totta, mutta iso osa pekoneista savustetaan nykyisin nestesavulla, joka on perinteiseen savustukseen verrattuna terveydelle edullisempi vaihtoehto. Suomalaiset pekonit sisältävät noin puolet siitä suolamäärästä, mitä Eurooppalaiset vastaavat tuotteet, varsinaisia suolapommeja ne eivät ole. Tavallisessa pekonissa rasvaa on noin 30g/100g, kevyemmässä fileepekonissa alle kolmannes tästä. Raa’an tuotteen rasva taas on eri kuin se, mikä päätyy lautaselle: iso osa pekonin rasvasta kun tuppaa jäämään pannulle. Toki ei tavallinen pekoni kypsänäkään mikään kevyttuote ole. Vielä pekonin kovasta rasvasta, meillä suomalaisilla kun on ratkaisu tähänkin: Rypsiporsas®-pekoni. Siinä rasvan laatu on kohdillaan.
Oheisten puolustusargumenttien valossa väitän, että pekonia uskaltaa syödä. Jokapäiväiseksi aterian osaksi en sitä kuitenkaan suosittele. Itse käytän pekonia mausteena: muutama nokare sosekeiton pinnalle, murusia salaattiin jne. Ja kypsennän pekonin aina uunissa, jolloin keittiö säästyy suuremmilta käryiltä. Vaikka en tiedä onko käry oikea sana: luin juuri myös uudesta pekonintuoksuisesta hajuvedestä…
