Selviytymisopas joulusyömiseen
Joulu lähestyy. Perinteisten joulusiivous-, lahjanosto- ym. stressin lisäksi moni ahdistuu jo etukäteen myös syömisestä. HKScan Finlandin teettämän tutkimuksen mukaan joka kolmannessa joulupöydässä ruokailee vain 1-3 henkilöä, mutta silti monella tarjoilut suunnitellaan isojen sukujuhlien mittakaavassa. Koska eihän mikään ole kamalampaa, jos ruoka loppuu kesken.
Syömisestä ei kannata stressata, etenkään juhlasyömisestä. Joulu on poikkeus arjesta, jolloin syöminenkin saa olla erilaista. Eihän juhla tunnu juhlalta, jos aina olisi pöytä koreana tai jos joulutarjoilut eivät eroaisi arjesta. Paluu arkeen tasoittaa useimmiten myös kertyneet joulukilot.
Jos kuitenkin haluaa lievittää jouluahdistustaan syömisen suhteen, voi noudattaa oheisia vinkkejä:
- Kata pöytään tavallista pienemmät lautaset. Itse suosin vanhoja perintölautasia 1940-luvulta, sen aikaiset ruokalautaset muistuttavat kooltaan nykyisiä salaattilautasia. Tutkimusten mukaan pienempi lautanen vaikuttaa ateriakokoon ja ruokamäärä pienenee lähes itsestään.
- Valitse suosikkisi. Jouluna on tarjolla lukuisia vaihtoehtoja. Kaikkea ei tarvitse maistaa, kannattaa keskittyä itselle tärkeisiin herkkuihin. Minulla joulutortut voittavat aina kaikki muut jälkiruokaehdotukset. Aina.
- Väritä herkut. Kasviksilla keventäminen toimii myös jouluna, kunhan kasvikset ovat muitakin kuin joululaatikoita tai kermassa tai juustossa kuorrutettuja. Itse suosin uunijuureksia.
- Poissa silmistä, poissa mielestä. Ruuat kannattaa nostaa pois näkyvistä (myös hygieenisistä syistä) jääkaappiin tai muualle, näin ne eivät houkuttele naposteluun.
- Ateriarytmistä kannattaa pitää kiinni myös juhlan aikaan. Säännöllisen syömisen tarkoitus on pitää nälkä poissa, jolloin syöminen pysyy hallinnassa.
Ja lopuksi se tärkein: muista nauttia. Tunnelmasta, mausta, tuoksuista.