Syksy on monipuolisen syömisen aikaa

Syksy on kesän ohella lempivuodenaikaani. Syksyn värit ovat kauniit, viileässä voi kaivaa ihanimmat villatakit esille ja kotona on mukava käpertyä sohvan nurkkaan kynttilöiden valossa. Loppukesä ja syksy ovat perinteisesti sadonkorjuun aikaa, silloin ruokavarastot on täytetty viljasta, lihasta, marjoista, hedelmistä ja muista luonnon antimista. Kaupunkilaisena lähikauppa toimii omana ruokavarastonani, mutta noudatan perinteitä sen verran, että tunnen syksyisin marja- ja sienimetsän kutsun.
Syksy näkyy syömisessäni. Vaikka nykyihmisellä sesonkien seuraaminen on enemmän arvovalinta kuin käytännön sanelema pakko – kaupoissahan on saatavana kaikkea, koko ajan – huomaan vuodenaikojen vaikuttavan ruokavaliooni. Kesäaamujen tuorepuurot ovat vaihtuneet perinteiseen, tosin arkena mikrossa lämmitettyyn versioon. Kesän kuumuudessa ei tule mieleenkään lämmittää uunia, mutta nyt uuniruuat houkuttelevat ja uunin hehku tuo kodikkuutta. Rakastan jäätelöä, mielestäni mahassa on aina tilaa sille, mutta ilmojen viiletessä se ei houkuttele enää niin paljon.
Syksyn edetessä keho tuntuu viestivän lämmöntarpeesta. Koska harvalla on tarvetta kerätä talven varalle ylimääräisiä rasvavarastoja, kannattaa iltojen pimetessä pitää huolta myös syömisen perusperiaatteista: säännöllisyydestä, kasvisvoittoisuudesta ja monipuolisuudesta. Syyskotoilu voi auttaa tässäkin, ruoka toimii myös sisustuselementtinä: väsään hedelmistä, kasviksista ja yrteistä asetelmia pöydille. Toimivat niin silmänruokana kuin muistutuksena terveellisistä välipaloista. Kannattaa kokeilla.