Hallittua herätesyömistä
Syömisestä on tullut vaikeaa – ainakin jos seuraa ruokaan liittyviä juttuja eri medioista. Syömisen ympärillä käydään lukemattomia keskusteluita (tai nykyisin enemmänkin väittelyitä): miksi syön, miten syön, mitä syön/en syö, missä syön, kenen kanssa syön jne. Ihanan monimuotoista. Tai sitten ahdistavaa.
Löysin erästä uutisartikkelia lukiessani määritelmän erilaisista syömistyypeistä. Jaottelu oli kolmilokeroinen: olet joko tunnesyöjä (syöt iloon, suruun tai muuhun tunnetilaan), hallittu syöjä (huomaat lihoneesi ja rajoitat syömistä) tai herätesyöjä (nuuhkit lähikaupassa paistopisteen tuoksuja ja poistut kaupasta pullapussin kanssa). Jaottelut saavat minut useimmiten hämmentymään, koska en löydä itseäni oikein mistään lokerosta, ennemminkin soluttaudun eri laatikoihin tilanteen mukaan. Ehkäpä olen joustava syöjä (poistun kaupasta pullapussi kainalossa hallitusti, koska kotiin on tulossa vieraita ja haluan ilahduttaa heitä).
Joustavuus auttaa pitämään jalat maassa myrskyisiksikin yltyvien ruokakeskusteluiden aallokoissa. Kun syöminen ei ole musta-valkoista, joko-tai (yksikään ruoka ei pilaa tai pelasta ruokavaliota), ei hurahda niin helposti viimeisimpään trendidieettiin (jauhelihastikeblogipostaus on ihan ok, sitä suurin osa meistä syö) ja on helpompi nähdä kokonaisuus lillukanvarsilta (ns. superfoodit harvoin tekevät ruokavaliosta terveellistä). Uskon, että suurin osa meistä on joustavia, tilanteen mukaan syömisiään viilaavia järkeilijöitä. Tämä on mielestäni lohdullista, maalaisjärjellä kun pääsee syömisessäkin aika pitkälle.
Syömisessä, kuten monessa muussakin, kultainen keskitie on usein paras. Liian tiukat rajoitukset harvoin ovat merkki terveellisestä syömisestä, mutta liika lepsuilukaan ei ole hyväksi. Jokapäiväiset herkut vievät hohdon erityishetken juhlistamiselta ja toisaalta juhlaan kuuluvat herkut. Vaikka siis arkena olisit hallittu syöjä, ajoittain kannattaa heittäytyä tunteiden valtaan.
