Hyvää ruokaa, rakkaudella
Tällä viikolla vietetään Sydänviikkoa, joka on Sydänliiton luotsaama teemaviikko sydänterveyden edistämiseksi. Tänä vuonna erityisteemana on mm. jaksaminen ja myönteiset tunteet, joita voi osoittaa lähipiirille vaikka halauksilla.
Jaksaminen ja hyvä olo liittyvät läheisesti ruokaan. Syömisellä vaikutamme tehokkaasti vireyteen ja säännöllisellä ateriarytmillä takaamme energiaa niin aivo- kuin lihastyöhön. Niinpä aamiaista, lounasta, saati välipaloja ei kannata jättää väliin. Ja tunnettuahan on, että hyvällä ruualla aikaansaadaan parempi mieli :).
Yksi arjen helpotus terveellisempien valintojen tekemiseen aterioita rakentaessa ovat Sydänmerkki-tuotteet. Sydänmerkki kertoo, että tuote on omassa tuoteryhmässään rasvan laadun ja määrän, sekä suolan määrän kannalta parempi valinta. HK:n valikoimassa on runsaasti Sydänmerkillä varustettuja tuotteita niin valmisaterioissa, leivänpäällisissä kuin lihassakin. Niiden ympärille on helppo rakentaa terveellisiä aterioita, jotka viestivät pöytäseurueelle välittämisestä.
Aterian kokkaaminen läheisille on arkipäivän rakkaudenosoitus. Ja toki juhlapäivänkin, mutta mielestäni arjen jauhelihakastikkeissa ja aamupuuroissa ilmenee välittämisen ydin, olipa se sitten joku läheinen jolle kokkaa, tai ihan itselle. Välitetään siis toisistamme – ja itsestämme tälläkin viikolla, kokkaamalla sydämelle hyvää tekeviä ruokia.