Valmisruoka – merkki laiskuudesta?
Vietin aimo siivun juhannusvapaista syventymällä lukemista odottaneisiin aikakauslehtiin. Tarttuupa tänä päivänä mihin tahansa henkilöhaastatteluun, ja olipa haastateltavan ammatti mikä tahansa sisustussuunnittelijasta näyttelijään, henkilö mainitsee lähes poikkeuksetta ostavansa ruokansa lähitilalta tai – torilta, suoraan tuottajalta tai korkeintaan kauppahallista. Kaikki valmistetaan alusta asti itse ja eineksiin ei sorruta. Juttuja lukiessa tuntuu, että markettien valmiiksi pakatut elintarvikkeet olisivat katoavaa kansanperinnettä.
Ruuan avulla identiteetin määrittely on tätä päivää. Harva haluaa paljastua valmisruokien vakikäyttäjäksi tai mutkat suoraksi oikaisevaksi puolivalmisteiden suosijaksi. Vaikka ”einesruoka” ei ratsasta trendien aallonharjalla, joku näitä tuotteita ostaa. Tämä kategoria kasvaa myyntilukujen valossa huimasti. Olet mitä syöt – sanonta taitaa useimmiten olla muotoa: olet, mitä haluaisit syödä.
Ilmoittaudun markettien valmiiksi pakattujen ruokien ystäväksi. Syitä on monia. Haluan helpottaa arkeani tekemällä ostokset paikassa, josta saan ateriaan tarvittavat raaka-aineet kätevästi yhdestä paikasta. Valmiiksi pakattu ruoka tarkoittaa minulle myös sitä, että tiedän mitä syön - pakkauksessa on valtava määrä tietoa ruuasta: sen alkuperästä, ravintoarvosta, ainesosista, miten sitä tulee säilyttää, milloin se on parasta ja usein vieläpä vinkkejä valmistukseen. Pakkaus on tae ruuan turvallisuudesta, puhtaudesta ja jäljitettävyydestä. Kyllä näitä seikkoja uskaltaa mielestäni julkisestikin puolustaa.
Useimmat meistä kaipaavat helpotusta arkeen. Astianpesukone hoitaa tiskit, pyykkikone pyykit - arjen askareisiin on tarjolla avitusta vaikka kuinka. Miksi ruuan suhteen helpotus katsotaan laiskuudeksi tai muuten epäilyttäväksi? Paitsi. Ravintoloiden kuljetuspalveluita on ihan ok käyttää (myönnän, käytän niitäkin).
