Lisää Vihreää lautaselle

Lisää Vihreää lautaselle

Tällä viikolla kauppojen hyllyt vihertyivät entisestään, kun myyntiin saapuivat HK Vihreät kasviproteiinituotteet. Sain olla mukana tässä projektissa alkumetreistä lähtien ja kuten aina, tuotteiden syntyä on mielenkiintoista seurata niiden eri kehitysvaiheissa. Oma kotikokkailuni täyttyi kevään ja kesän aikana erilaisista kasvisruuista, kun testasin tuotekehitysversioita kasvispullista, -jauhiksesta, -nugeteista ja -burgerpihveistä.

Halusimme tuoda markkinoille kaikille sopivat kasviproteiinituotteet, ruuat, joita voi käyttää niin vegaani kuin sekasyöjä, lapsiperhe kuin seniorikin. Työnimenä oli kansantajuinen kasviproteiini, joka ei olisi hifistelyä tai elitististä, vaan helppoa ja maistuvaa arkeen sopivaa perusruokaa. Kasviproteiinituotteita kritisoidaan usein siitä, että ne muistuttavat lihaa -itsekin syön kasvikset mieluiten kasviksina, uskon silti, että tällaisille tuotteille on paikkansa.

Ruokailu on usein sosiaalinen tapahtuma, jossa joukkoon kuuluminen on tärkeää. Tutut muodot ja tutunoloiset raaka-aineet mahdollistavat eri ruokalajien valmistuksen niin, että kaikki voivat syödä ulkonäöltään samanlaista ruokaa, olipa ruokavalio mikä tahansa. HK Vihreät taipuu mainiosti omiin suosikkiruokaohjeisiin. Tuttu käyttöliittymä, vaikkapa pullan tai jauhiksen muodossa, madaltaa myös kynnystä kokeilla uusia ruokia.

Parhaassa tapauksessa kokeilusta seuraa tottumus: kun kasviproteiinituotteet ovat tuttu juttu lautasella, on sinne helpompi lisätä muitakin kasviksia. Nimensä mukaisesti nämä tuotteet täyttävät lautasella proteiinilohkon, monipuolisen kokonaisuuden aikaansaamiseksi tarvitaan lisäksi hiilihydraatteja ja -lisää kasviksia. Syömisessä monipuolisuus on valttia, siksi niin proteiinin lähteitä kuin muitakin aterian osia tulisi suosia monipuolisesti.

Lautaselle kannattaa siis lisätä Vihreää. Proteiinin ja kasvisten lisäksi lautaselle saa tällöin myös mm. kuitua, hyvästä mausta puhumattakaan. Monipuolisen ruokavalion koostamista helpottaa, kun on valinnanvaraa -niin proteiinien kuin kasvistenkin osalta.

 

Lisää juhlavia reseptejä