Ruokahäpeä

Ruokahäpeä

En tunne häpeää syömästäni ruuasta: herkuttelen hyvällä omallatunnolla ja kokeilen mielelläni uusia ruokia. Terveellinen syöminen on mielestäni enemmän mahdollisuuksia antavaa kuin rajoittavaa. Se, mitä häpeän, on syötäväksi kelpaavan ruuan poisheittäminen.

Suomessa roskiin - toivottavasti edes bioroskiin - lentää reilu 350 miljoonaa kiloa ruokaa joka vuosi. Vajaa neljännes hävikistä syntyy teollisuudessa, mutta kolmanneksesta ovat vastuussa kotitaloudet. Suomi on sitoutunut muiden EU-maiden ohella puolittamaan ruokahävikkinsä vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan meidän jokaisen toimia.

Tein hävikkitestin ja sen mukaan olen melko hyvä hävikinkarttelija. Myönnän, että olen etulyöntiasemassa, koska asun yksin ja teen ruokaa vain itselleni, jolloin suunnitelmallisuus on vaikkapa lapsiperheitä helpompaa. Mutta pelkkä talouden koko ei selitä sitä, että biojäteastiani sisältö koostuu pääasiassa syötäväksi kelpaamattomasta ruokajätteestä: kahvinporoista, hedelmän- ja kasvistenkuorista. 

Ruuan poisheittämisen vaikeutta edesauttaa myös se, että tunnen ruuan matkan pellolta pöytään. Kummasti mieli plaraa niitä lukemattomia keitto-, smoothie-, pannukakku- ja leivontaohjeita, joihin viimeistä käyttöpäivää tai parasta ennen -päiväystä lähestyvät tuotteet voi upottaa, jos vaihtoehtona on koko ruokajärjestelmän tuotosten roskiin heitto. Koska se, että leivänkannikka tai leikkelesiivu päätyy jäteastiaan todellakin tarkoittaa, että niin viljelijän, kotieläintuottajan, elintarviketeollisuuden, logistiikan ja kaupan työ on mennyt hukkaan. Vähempikin saa kaivamaan munakaspannun esiin. 

Teollisuudessa ruokahävikkiä on aina pyritty välttämään, mutta vielä on tehtävää. Makkara ei ole syntynyt sattumalta: siinä hyödynnetään muutoin ruhosta vaikeasti hyödynnettävät, syötäväksi kelpaavat osat. Sopivilla pakkauksilla vähennetään tehokkaasti hävikkiä, kun ruoka säilyy syömäkelpoisena viimeiseen käyttöpäivään asti. Kiertotalous on ollut elintarviketeollisuudessa käytäntö jo kauan. Tuotantoeläimet syövät elintarviketeollisuuden sivujakeita ja rehuviljaa. Rehuksi päätyy myös sellainen vilja, jonka laatuvaatimukset eivät riitä ruokateollisuuden tarpeisiin. Porsaille maistuu hyvin panimoteollisuuden sivutuotteet ja näin historiallinen perinne jatkuu, vain isommassa mittakaavassa, syötettiinhän ennen porsaille kotitalouden ruuantähteet. 

Ideaalimaailmassa kaikki tuotettu ruoka päätyisi sitä tarvitseviin mahoihin. Osa ruuasta päätyy kyllä mahaan, mutta kylläiseen sellaiseen. Metabolinen hävikki kuvaa sitä hävikkiä, joka syntyy, kun syödään ravitsemuksellista tarvetta enemmän. Myös tällä hävikillä on ympäristön kannalta merkitystä, joten aina lautasen tyhjentäminen ei ole hävikkiteko ja parempi vaihtoehto voi olla jämien säästäminen seuraavan aterian jatkoksi. 

Jokin aika sitten punalaputettuja elintarvikkeita ostettiin hieman häpeillen, nyt ruokahävikki on häpeällistä. Turhaan tuotetulla ruualle ei ole sijaa, ei talouden, kestävyyden, saati ympäristön näkökulmasta. Niin, häpeän tunnustaa, mutta on eräs syy, jolloin ruoka päätyy omassa keittiössäni hävikkiin: jos ruoka on yksinkertaisesti pahanmakuista, enkä onnistu omilla kokkailutaidoillani sitä pelastamaan. Kieltäydyn kerryttämästä metabolista hävikkiä pahaa ruokaa syömällä. 

Vinkit ruokahävikin vähentämiseen:

  • Mieti viikon ruuat etukäteen ja osta tarvikkeet suunnitelmallisesti.
  • Järjestä. Tee jää- ja ruokakaappiin inventaario säännöllisesti ja järjestele vanhimmat tuotteet tyrkylle kaapin etualalle.
  • Tarkkaile reseptejä sillä silmällä, josko kokkauksiin saisi käytettyä nuupahtaneita kasviksi ja lähellä eräpäivää olevia tuotteita.
  • Säilö. Pakasta, kuivaa, hilloa - mutta muista käyttää myös säilötyt ruoka-aarteet.
  • Ryhdy ruokapelastajaksi. Hyödynnä punalaputettuja tuotteita ja hävikkiruokasovelluksia.      
 

Lisää juhlavia reseptejä