Tähtää tähteet kattilaan

Tällä viikolla vietetään vuotuista hävikkiviikkoa. Suomalainen heittää vuodessa keskimäärin 24 kg ruokaa roskiin, olisi siis hyvä muistaa myös tämän viikon jälkeen, että ruoka kuuluu mahaan, ei roskikseen.

Elintarviketeollisuudessa ruualla tehdään bisnestä. Myös meille on etu, että ruokaa ei hukata. Isoissa padoissa ruokaa valmistettaessa hävikki jää pienemmäksi kuin kotona. Valmistustavat ja kypsennysajat ovat optimoituja, jotta arvokkaasta raaka-aineesta saadaan mahdollisimman paljon talteen. Käytetyt raaka-aineet ovat laadukkaita, onhan raaka-aineiden tuoreudella suora vaikutus tuotteen säilyvyyteen. Lisäksi pakkaus on suunniteltu suojaamaan tuotetta, kuluttajan vastuulle jää valita omaan tarpeeseen sopiva pakkauskoko. 

Meillä HKScanissa pääraaka-aineena on liha. Eläin ei ole pelkkää fileetä, joten on vastuullista ja ruokahävikin kannalta suotavaa löytää sopiva käyttötapa kaikille ruhonosille. Siispä esim. makkaraa kannattaa katsella uusin silmin: tähän perinneruokaan kun saa käytettyä maukkaalla tavalla myös vähemmän arvostettuja ruhonosia. Hyödynnämme myös eläinten luut käyttämällä niistä keitettyä lihalientä kastikkeiden pohjana. Monen grilliherkku, kanannahka, antaa mehevyyttä osaan lihapyöryköistä. Myös elintarvikkeeksi kelpaamattomat osat pyritään hyödyntämään. Esim. ylimääräistä rasvaa käytetään biopolttoaineissa ja vuotia auto- ja huonekaluteollisuudessa. Toisen roska on usein toisen aarre.

Parhaat mahdollisuudet hävikin pienentämiseen löytyvät kuitenkin sieltä, missä sitä eniten syntyy, siis kotona. Aloittaa voi vaikka suunnitelmallisuudesta: ostamalla sitä, mille on käyttöä ja valitsemalla oikeankokoisen pakkauksen. Jos kaappeihin on kuitenkin kertynyt ”aarteita”, ennen roskiin heittämistä kannattaa tehdä aistitesti: jos tuote näyttää ja tuoksuu hyvältä, sitä uskaltaa maistaa ja jos makukaan ei epäilytä, on ruoka usein käyttökelpoista. Jos valmistettua ruokaa jää yli, eikä sitä halua syödä päivätolkulla, kannattaa ruoka pakastaa. Pakastin pelastaa myös yli jääneet yrtinoksat, keitetyn lisäkeriisin jne., jolle ei juuri sillä hetkellä keksi käyttöä. Mitä moninaisempiin ruokiin saa myös mainiosti kätkettyä esim. vähän nahistuneempia kasviksia, leikkelepakkauksen viimeisiä viipaleita tai juustonjämän: pyttipannussa, keitoissa, pitsassa, paistoksissa jne. nämäkin raaka-aineet saavat uuden, herkullisen elämän.

Ryhdy siis ruuanpelastajaksi, siitä kiittää ympäristö, kukkaro, maha ja mieli.

 

Lisää juhlavia reseptejä

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parempaa palvelua. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.