Baijerilainen hapankaalipaistos

Baijerilainen hapankaalipaistos on seuraavien illanistujaisten takuuvarma hitti.
Varoitus: tämä voi loppua kesken!

Olen jo useamman vuoden ajan käynyt musisoimassa Glendora-bändini kanssa erään tuttavaperheen vuotuisissa illanistujaisissa. Koska esiintymispalkkio hoidetaan aina vatsantäytteiden muodossa, on pöydässä luonnollisesti aina vain parasta tarjottavaa. Pikkutunneilla tarjottava yöpala toivottaa juhlaväen tervetulleeksi tuoksullaan jo alkuillasta, kun mahtavat aromit tulvivat uunista, porukoiden vielä odotellessa malttamattomina bändin kapuamista lauteille.

Kyseinen kielet mukanaan vievä hapankaalipaistos ei ole kaikista kiireisimmän kokin heiniä, sillä se saa hautua uunin lempeässä lämmössä useammankin tunnin. Odotus kuitenkin palkitaan, kun nälkäinen soittaja saa etuoikeuden upottaa ensimmäisenä lusikkansa rapsakaksi paistuneen pinnan läpi. Raaka-aineiltaan ja valmistustavaltaan hyvin yksinkertainen paistos mykistää herkullisuudellaan kerta toisensa jälkeen ja saa santsaamaan vielä kolmannenkin kerran, vaikka vatsa olisi vähintäänkin jo täysi.

Alkuperäisen reseptin mukaan paistoksen sielu on bratwursti, mutta uusi HK Aito Nakki Baijerilainen sopii tähän tarkoitukseen vähintäänkin yhtä hyvin. Raaka-aineiden lista on varsin lyhyt, ja kyytipojaksi riittää vastapaahdettu tuore leipä sekä raikas salaatti.

Baijerilainen hapankaali maistuu kellonajasta riippumatta, joten uskaltaisin väittää sen maistuvan monelle vielä juhlien jälkeisenä aamunakin…

 

Baijerilainen hapankaalipaistos

  • 1 pkt (420 g) HK Aito Nakki baijerilainen
  • 800 g hapankaalia (esim. Rasilaisen)
  • 120 g smetanaa
  • 2 rkl väkevää sinappia
  • valkosipulia maun mukaan
  • mustapippuria myllystä

Leikkaa nakit paloiksi ja ruskista ne pannulla. Lisää loppuvaiheessa pannulle myös valkosipulit. Valuta hapankaalista pois ylimääräinen neste ja sekoita kaikki ainekset keskenään uunivuokaan.

Hauduta paistosta 150 asteisessa uunissa vähintään 2 tuntia. Jos loppuvaiheessa pinta tummuu liikaa, peitä vuoka foliolla. Lisukkeena maistuu salaatti ja vastaleivottu leipä.


Mikäli haluat lukea lisää baijerilaisista klassikkoherkuista, hapankaalista, makkarasta ja oluesta, kurkkaa Hofbräuhaus-nimisestä oluttuvasta kertova blogipostauksemme.

 

Lisää juhlavia reseptejä

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parempaa palvelua. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.