Huiput kohtaavat

Huiput kohtaavat

Jalkaleikkauksesta toipuva pika-aituri, Suomen mestari ja olympiaurheilija Annimari Korte ja maailman kovimmassa kokkikilpailussa Bocuse d’Orissa tänä vuonna Suomea edustava Mikko Kaukonen ja assistentti Anni Peräkylä tapasivat aurinkoisena elokuun iltapäivänä Annimarin uuden viihtyisän kodin pihaterassilla. Iltapäivä kului rattoisasti elämästä urheilun ja gastronomian huipulla jutustellen. Ja aina kun huippukokki tapaa muita alojensa huippuja, ei tapaamista tarvitse nälkäisenä tehdä. Eikä tarvinnut tälläkään kertaa. Mikko ja Anni toivat mukanaan HKScanille suunnittelemansa take away -annokset, Annimarin ruokarajoitteet tietysti huomioiden. Ja maistuiko eväs? No maistui! Vaikka ruoka on huippu-urheilijalle pääasiassa polttoainetta, on myös maku Annimarille todella tärkeä osa ateriaa. Annimari sanookin, että haluaa syödä vain ruokia, joista oikeasti pitää.

Huipulla kilpaileminen vaatii lujaa kurinalaisuutta ja tahdonvoimaa olipa areenana sitten keittiö tai juoksurata. Annimarilla oli jo teini-ikäisenä tähtäimessä pääsy huippuaituriksi, mutta Mikko lämpeni hieman myöhemmin ajatukselle kilpailla huipulla. Vaikka Mikon ura ravintolamaailman huipulla on pitkään ollut kovassa vauhdissa, vaatii kilpaileminen ja varsinkin niissä menestyminen venymistä valmiiksi jo työajoiltaan brutaalilla alalla.

Niin Mikko kuin Annimarikin ovat tehneet töitä alojensa kovimpiin kilpailuihin koko uriensa ajan. Itse kilpailuvalmistautuminen on kuitenkin asia erikseen. Se, että pääsy olympialaisiin tai Bocuse d’Or -loppukilpailuun varmistuu, ei tarkoita sitä, että voi nostaa jalat kattoon ja alkaa odottelemaan omaa lähtöä tai suoritusaikaa. Kova työ jatkuu molemmilla aina viime metreille asti. Annimari treenaa kovana treenipäivänä lajitekniikka ja voimaa viisi tuntia, jonka päälle lisätään vielä lihashuollot, hieronnat ja fysikaaliset hoidot, jotka venyttävät työpäivät hyvinkin pitkiksi. Mikko ja Anni puolestaan viettävät tulevan kilpailukeittiön kopioksi tehdyllä harjoituskeittiöllä noin 200 tuntia kuukaudessa makua, rakenteita, tekniikoita ja ajoituksia harjoitellen. Kun huippu-urheilijalle nesteytys on päivänselvä asia, on raskaan kilpailusuorituksen aikana myös kokkien juomatauot huomioitu kellotuksessa, ettei viiriäisen jalkaa grillatessa lähde keittäjältä taju.

Bocuse d’Or -kilpailussa aikaa tehtäviin on 5 tuntia 30 minuuttia, ja kun paikalla on kokkimaailman crème de la crème, on ruokalajien vaikeustasokin sitä luokkaa. Jokainen sekunti ja askel hiotaan viimeisen päälle, ettei yhtään turhaa liikettä keittiössä kilpailun aikana tapahtuisi. Tätä on valvomassa niin harjoitellessa kuin itse kilpailusuorituksenkin aikana valmentaja Heikki Liekola sekuntikelloineen.
Annimarin kilpailusuoritus kestää alle kolmetoista sekuntia, joka tosin juostaan kilpailusta riippuen 1-3 kertaa (alku- ja välierät + finaali), mutta valmistautuminen illan starttiin alkaa jo aamulla. Aitajuoksuhan kuulostaa ajatuksena helpolta, mutta kun aletaan pohtimaan, että 100 metrin matkalla on kymmenen 84 cm korkuista aitaa, jotka pitää ylittää tietyllä askelpituudella ja askelfrekvenssillä aidanylityksen kestäessä alle 0,4 sekuntia, nopeimpaan mahdolliseen tulokseen päästäkseen on asia hieman kimurantimpi.
Tavoitteet molemmilla huipuilla ovat korkealla. Mikolle ja Annille muut kuin palkintokorokesijoitukset Bocuse d’Orissa ovat pettymys. Annimarilla puolestaan tavoitteena on podiumsijoitus ensi vuonna kilpailtavissa EM-kisoissa.

Kuten nokkelimmat ovat jo hoksanneetkin, ravinto on suuressa roolissa molemmilla huipuilla. Mikko ja Anni tekevät harjoituskeittiöllä päivästä toiseen kolmen Michelin-tähden ruokaa, mutta kotona maistuvat parhaiten lihapullat ja muusi sekä makaroni- ja kaalilaatikot, eli ihan tavallinen kotiruoka. Liharuokia rakastavan Annimarin kotona taas on ahkerassa käytössä air fryer, jossa kypsyvät rapeapintaisiksi usein HK Maakarit® -artesaanimakkarat. Lihaisat HK-leikkeleet puolestaan menevät ihan suoraan pakkauksesta napostellessa. Herkuttelullekin on oma paikkansa niin huippu-urheilijalla kuin huippukokillakin. Annimari tunnustaa intohimonsa jäätelöä kohtaan. Mikko puolestaan napostelee irtokarkkeja Ramboja katsoessa.

HK toivottaa Annimarille, Mikolle ja Annille onnea ja menestystä tulevissa koitoksissa!

 

Lisää juhlavia reseptejä