Lihamureke moneen makuun

Lihamureke on ollut jo vuosikymmeniä yksi klassisimmista arkiruuista. Se on helppo valmistaa ja sitä voi tuunata ja maustaa lähes loputtomiin. Miltä kuulostaisi esimerkiksi taco-tuorejuustolla täytetty tai välimerellisesti maustettu ja pestolla kuorrutettu mureke?

Jos pitäisi listata lapsuuden lempiruokien top 5, niin lihamureke pääsisi heittämällä jatkoon! Mureke on ehkä osaltaan vastuussa siitä, että meikäläisestä kasvoi näinkin pitkä ja salskea – sen syömistä kun ei voinut lopettaa, vaikka maha oli jo vähintäänkin täysi. Lihamureke on säilynyt ruokalistalla myös omassa kotikeittiössäni, ja se tuntuu maistuvan hyvin myös seuraavalle polvelle.

No mitä ihmeellistä siinä murekkeessa sitten oikein on? Eipä juuri mitään, ja siinä piileekin sen taika. Siinä on kaikki mitä perus arkiruoka tarvitsee maistuakseen. Lihamureke maistuu ihan perusmaustettunakin, pelkällä suolan ja mustapippurin kosketuksella. Helpon valmistamisen lisäksi mureke kerää pisteitä myös muunneltavuudellaan, ja lisämausteilla se muuttaa luonnettaan. Esimerkiksi punainen currytahna tai murustettu sinihomejuusto murekemassan joukossa tekee ruuasta ihan uuden tuttavuuden.

Laitahan tästä talteen muutama hyvä vinkki lihamurekkeen maustamiseen ja käyttöön.

Vinkki 1: Sipulijauhe 
Vaikka murekemassaan laitettaisiinkin freesattuja sipulikuutioita, kannattaa lisäksi kokeilla myös kuivatun sipulijauheen lisäämistä. Sillä saa murekkeeseen – ja melkeinpä mihin tahansa liharuokaan – ripauksen mummolan keittiön tuoksua ja makua. 1 tl sipulijauhetta per 400 g jauhelihaa on varsin toimiva määrä.

Vinkki 2: Sienet
Hienonna muutama herkkusieni ja freesaa ne sipulikuutioiden kanssa pannulla ennen massaan lisäämistä. Kuten vuoden ensimmäisessä blogissa mainitsin, sienet antavat ruokaan lihaisaa umamin makua ja saavat murekkeenkin maustumaan… vieläkin murekkeemmalta. Veitsellä pieneksi hakatut sienet naamioituvat hyvin murekkeen joukkoon, ja ne menevät helposti läpi myös sieniä ruuassaan vieroksuvien seulasta.

Vinkki 3: Kylmänä 
Lihamureketta kannattaa aina tehdä samalla vaivalla menekkiään suurempi määrä. Edellisen päivän mureke maistuu ihan mielettömän hyvältä kylmänä, kun sitä viipaloi tuoreen ruisleivän päälle ja kruunaa vielä ketsuppisipaisulla.

Kevyt ja maukas lihamureke

Arvostele resepti
12 arvostelua
2-3 annosta | Valmistusaika: n. 50 min | Erityisruokavaliot: Laktoositon Maidoton

Reseptin kypsennysaika on laskettu alkuperäiselle annosmäärälle.

Lue lisää annosmäärän muuttamisesta | Palaa alkuperäiseen annosmäärään

Kevyt ja maukas lihamureke
  • 300 g HK Sportti 5% jauheliha
  • 1 dl maitoa
  • 0.75 dl couscousia (täysjyvä)
  • 0.75 tl suolaa
  • 1 tl sipulijauhetta
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 0.5 tl valkosipulijauhetta
  • 0.5 tl mustapippuria
  • 0.25 tl chilijauhetta
  • 1 kpl kananmunaa
  • 2 rkl ketsuppia
Kevyt ja maukas lihamureke

Valmistusohje

Yhdistä kulhossa couscous, maito ja kuivamausteet.
Anna turvota 10 minuuttia.
Sekoita kananmuna huolellisesti taikinan joukkoon.
Muotoile taikinasta pitko leivinpaperin päälle tai painele taikina pieneen voideltuun uunivuokaan.
Sivele päälle ketsuppi ja paista 175-asteisessa uunissa 35 minuuttia. 

Vinkki: Jos maltat, anna taikinan vetäytyä 30 minuuttia jääkaapissa. Näin se on helpompi muotoilla.

Välimeren lihamureke ja värikäs kasvislisäke

Arvostele resepti
6 arvostelua
4-5 annosta | Valmistusaika: n. 60 min

Reseptin kypsennysaika on laskettu alkuperäiselle annosmäärälle.

Lue lisää annosmäärän muuttamisesta | Palaa alkuperäiseen annosmäärään

Välimeren lihamureke ja värikäs kasvislisäke
  • 1 dl couscousia
  • 2 dl vettä kiehuvana
  • 400 g HK Naudan jauheliha 17 %
  • 0.5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina
  • 2 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • 1 kpl sipulia silputtuna
  • 100 g fetaa
  • 10 kpl oliiveja
  • 2 tl kuivattua basilikaa
  • 0.75 tl suolaa

Pinnalle

  • 3 rkl pestoa
  • 1 dl parmesanjuustoa raasteena

Kasvislisäke 

  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1 kpl vihreää paprikaa
  • 1 kpl keltaista paprikaa
  • 1 kpl munakoisoa
  • 2 kpl punasipulia
  • 200 g kirsikkatomaatteja
  • 2 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • 2 rkl soijaa
  • 1 tl mustapippuria
Välimeren lihamureke ja värikäs kasvislisäke

Valmistusohje

Mittaa couscous tai korppujauhot kulhoon ja lisää vesi. Anna turvota noin viisi minuuttia.
Lisää naudan jauheliha, aurinkokuivatut tomaatit, hienonnetut valkosipulinkynnet ja silputtu sipuli.
Leikkaa feta- tai salaattijuusto ja oliivit pieniksi paloiksi ja lisää joukkoon. Mausta kuivatulla basilikalla, oreganolla tai rakuunalla ja suolalla. Sekoita seos tasaiseksi ja muotoile tasakokoiseksi tangoksi.
Valuta murekkeen pinnalle vihreää pestokastiketta ja ripottele päälle parmesaaniraastetta.
Paista leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä tai uunivuossa 200 asteessa noin 30 - 40 minuuttia. Kiertoilmauunissa lämpötilan tulisi olla noin 175 astetta.

Valmista seuraksi värikäs kasvislisäke. Suikaloi paprikat ja kuutioi munakoiso. Kuori punasipulit ja leikkaa lohkoiksi. Puolita miniluumutomaatit. Kuumenna öljy pannulla ja lisää kasvikset ja valkosipulinkynnet.
Kääntele kovalla lämmöllä muutamia minuutteja. Mausta soijakastikkeella ja rouhitulla mustapippurilla.

Juustoinen lihamureke

Arvostele resepti
104 arvostelua
4-5 annosta | Valmistusaika: n. 60 min

Reseptin kypsennysaika on laskettu alkuperäiselle annosmäärälle.

Lue lisää annosmäärän muuttamisesta | Palaa alkuperäiseen annosmäärään

Juustoinen lihamureke
  • 400 g HK Nauta-sika jauheliha
  • 1 dl korppujauhoa
  • 2 dl vettä
  • 1 kpl sipulia
  • 1 kpl kananmunaa
  • 0.5 tl suolaa
  • 1 tl pippurista yrttiseosta
  • 100 g juustoraastetta
  • 100 g tuorejuustoa esim. Crème Bonjour Deluxe Taco
  • 1 dl juustoraastetta
  • 2 kpl tomaattia viipaloituna
Juustoinen lihamureke

Valmistusohje

Mittaa kulhoon korppujauhot ja neste. Lisää sipulisilppu, munat, mausteet, jauheliha, juustoraaste ja paprika-chili creme fraiche. Muotoile kahdeksi pieneksi tai yhdeksi suureksi lihamurekkeeksi uunivuokaan tai uunipellille.

Kypsennä lihamureketta 200 asteessa uunissa (kiertoilmauunissa 175 asteessa), kunnes pinta on kauniin värinen ja mureke näyttää kypsältä. Asettele kypsennyksen loppuvaiheessa lihamurekkeen pinnalle tomaattiviipaleita ja ripottele päälle juustoraastetta. Tarjoa lihamureke perunasoseen tai keitettyjen perunoiden kanssa. Tarjoa kastikkeena esimerkiksi HK Kermaista pippurikastiketta.

 

Lisää juhlavia reseptejä

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttökokemuksen parantamiseksi HKScanin Tietosuojaselosteen mukaisesti. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön edellä kuvatulla tavalla. Lisätietoja.