Mitä eroja on suikaleilla?

Monella kuluttajalla saattavat helposti mennä sekaisin erilaiset lihasuikaleet ja niiden käyttötarkoitus, sillä lihaa leikataan suikaleiksi monista eri ruhonosista. Jos lopputulos on joskus ollut kuiva tai sitkeä, kannattaa painaa mieleen suikaleiden erot.

Kasvavasta slow food –trendistä huolimatta jauheliha ja lihasuikaleet näyttelevät arkisin suurta osaa suomalaisten ruokapöydissä. En tosin ihmettele yhtään, sillä ne ovat usein helppoja ja nopeita valmistaa, ja etenkin maustamattomissa tuotteissa omaa luovuutta voi käyttää rajattomasti.

Viljaporsaan lihasuikale -nimellä myytävät suikaleet on leikattu pitkää haudutusaikaa vaativista lihoista, kuten esimerkiksi lavasta ja etuselästä. Niiden sidekudospitoisuus on suurempi kuin esimerkiksi kinkun tai fileen, ja pitkällä haudutuksella kudosrakenne saadaan mureutumaan. Pitkä aika on melko suhteellinen käsite, mutta tässä tapauksessa se tarkoittaa vähintään puolen tunnin, mutta mielellään jopa useamman tunnin hauduttelua. Lihasuikaleet eivät siis sovellu nopeisiin wokkeihin tai tacotäytteisiin, vaan suosittelen käyttämään niitä pata- ja kastikelihoina.

Rypsiporsas® Fileesuikale on nimensä mukaisesti leikattu vain ja ainoastaan ulkofileestä, joten se kypsyy Lihasuikaleisiin verrattuna huomattavan nopeasti. Itseasiassa kuumalla pannulla Fileesuikale kypsyy nopeammin kuin jauheliha, sillä sille riittää jauhelihaa alhaisempi loppulämpötila. Jos fileetä – oli se sitten kokonainsen fileen, pihvin tai suikaleen muodossa – kypsentää liikaa, muuttuu se helposti kuivaksi. Tämän vuoksi en suosittele sitä hitaaseen haudutukseen. Fileesuikale sopii siis erinomaisesti nopeisiin arkiruokiin, ja suikaleen maustamaton versio suorastaan houkuttelee kokeilemaan uusia tapoja maustaa liha.

Tässä videolla näytän muutaman todella helpon ja nopean esimerkin Rypsiporsas® Fileesuikaleiden marinadeista. Kun suikaleet ovat ohuita, ei marinointi vie juurikaan aikaa.

Katso ohjeita ja vinkkejä lihan käsittelyyn Lihakoulusta

Herkulliset marinadit porsaanlihalle

Arvostele resepti
5 arvostelua
4 annosta | Valmistusaika: n. 30 min | Erityisruokavaliot: Gluteeniton

Reseptin kypsennysaika on laskettu alkuperäiselle annosmäärälle.

Lue lisää annosmäärän muuttamisesta | Palaa alkuperäiseen annosmäärään

Herkulliset marinadit porsaanlihalle

Nopea inkiväärimarinadi

  • 3 rkl soijaa
  • 1 pala inkivääriä raastettuna
  • 2 kpl valkosipulinkynttä murskattuna
  • 1 tl sambal oelek -chilitahnaa

Nopea jogurttimarinadi

  • 1 dl turkkilaista jogurttia
  • 2 rkl tandooritahnaa
  • 1 rkl hunajaa

Nopea sitruuna-yrttimarinadi

  • 0.5 dl rypsiöljyä
  • 0.5 kpl sitruunaa mehu ja kuori raastettuna
  • 1 kpl valkosipulinkynttä
  • 1 kpl rosmariinin oksaa lehdet irrotettuina
  • 1 nippu timjamia
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl mustapippuria
Herkulliset marinadit porsaanlihalle

Valmistusohje

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja lisää lihasuikaleiden joukkoon. Anna marinoitua 30-60 minuuttia.

Sitruuna-yrttimarinadissa sekoita ainekset sauvasekoittimella ja sekoita suikaleiden joukkoon. Anna marinoitua 30 - 60 minuuttia.

Inkiväärimarinoitu porsaanliha sopii hyvin esimerkiksi wokkeihin, vietnamilaisiin riisipaperirulliin tai riisin kanssa nautittavaksi.

Jogurtti pehmentää mukavasti tandoorin voimakkuutta ja pehmentää lihaa vielä entisestään. Täytä esimerkiksi paahdettu pitaleipä paistetuilla suikaleilla, tsatsikilla ja tuoreella korianterilla.

Raikkaat sitruuna-yrttisuikaleet sopivat vaikka keitetyn pastan kastikkeeksi tai ruokaisan salaatin raaka-aineeksi.

 

Lisää juhlavia reseptejä

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi HKScanin Tietosuojaselosteen mukaisesti. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön edellä kuvatulla tavalla. Lisätietoja.