Näin epäonnistut joulukinkun paistossa

Tapoja joulukinkun pilaamiseen on lukuisia. Epäonnistuneesta kinkusta syytetään helposti aviopuolisoa, naapuria, kauppiasta ja lihantuottajaa, vaikka syy on yleensä oma huolimattomuus sekä lapsellinen hätäily.

Yleisimpiä yksittäisiä syitä epäonnistuneeseen joulukinkkuun on paistomittari – tai tarkemmin sen puuttuminen. Kinkku laitetaan vain uuniin siinä uskossa, että x määrä tunteja kypsyttää lihan haluttuun lämpötilaan. Joulupöydässä sitten kovaan ääneen ihmetellään, että kuinkas tässä näin kävi? Sen jälkeen alkaa muiden syyttely. Tunti per kilo nyrkkisääntöön ei kuitenkaan pidä aivan sokkona luottaa vaikka se suuntaa kokonaispaistoajasta antaakin. Jokainen kinkku on anatomisesti hieman erilainen ja näin ollen ne käyttäytyvät kypsyessään hieman eri tavoin. Lisäksi uunien lämpötilan tarkkuus muuttuu ajan ja käytön saatossa. Vanhan kansan paistomittari maksaa noin kolme euroa ja digitaalisen tarkan mittarin saa viidellätoista eurolla, joten niiden takia ei kannata kinkkuaan pilata. OSTAKAA IHMISET PAISTOMITTARI!

Liian korkea paistolämpötila kinkun jouduttamiseksi on yhtä järkevää kuin janon sammuttaminen lihaliemellä. Lopputulos on kuraa, eikä edes naapurin syyttäminen pelasta tilannetta. Hyvä lämpötila kinkun paistamiseen 100-120 astetta ja aikaa varataan 1-1,5 tuntia per kilo. Sisälämpötila on hieman makuasia. Mikäli haluat oikein mehukkaan kinkun, on 75 astetta passeli. Jos taas tykkäät hieman ylikypsästä ja kuivemmasta versiosta 78-80 astetta on sinun valintasi.

Verkon poistaminen kuumasta kinkusta. Näin onnistut takuulla repimään myös kahden sentin kerroksen herkullista lihaa verkon tarttuessa tiukasti lihaan kiinni. Tällöin on myös olemassa riski, että kinkku leviää auki, jolloin sinulla on edessäsi monta pienempää kinkkua. Välttääksesi tämän onnettomuuden irrota verkko vasta hieman jäähtyneestä kinkusta.

Kinkun kuorruttaminen kuumana. Tällä tavoin onnistut siinä, että sinappi ja korppujauho valahtavat kuuman kinkun pinnasta paistoalustalle ja lopputuloksena on osittain korppukuorrutettu kinkku sekä paistetut sinappi-korppujauho köntsät kinkun vieressä. Anna kinkun pinnan jäähtyä rauhassa ennen kuorruttamista, näin korppukuorrutuksen idea toteutuu.

Jäisen kinkun paistaminen samalla ohjeella kuin tuoreen. No eipä onnistu ei. Jääkinkusta saa kuitenkin ihan yhtä hyvää kuin tuoreestakin, mutta pelisäännöt ovat hieman erilaiset. Jääkinkun paistolämpötila on noin 90 astetta ja aikaa varataan 2 tuntia per kilo. Jääkinkku on hyvä paistaa kinkkupussissa, jolloin pussin sisällä muodostuvat höyryt pitävät kinkun mehevänä minkä lisäksi paistiliemen voi hyödyntää myöhemmin vaikkapa kastikkeeseen. Mutta yritäpä työntää paistomittari jäiseen kinkkuun, ei nimittäin onnistu. Mittari tökätäänkin kinkkuun vasta, kun se on sulanut uunissa muutaman tunnin ajan.

Joulureseptit löydät täältä

Maistuvaa joulua!

Käsittelethän lihaa oikein

 

Lisää juhlavia reseptejä

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi HKScanin Tietosuojaselosteen mukaisesti. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön edellä kuvatulla tavalla. Lisätietoja.