Naudan maksaa venetsialaisittain

Jokin aika sitten kyselimme Facebook-seuraajiltamme, minkä aiheisia videoita HK Kanavalla haluttaisiin tulevaisuudessa nähdä. Yksi esiin nousseista aiheista oli sisäelimet ja niiden käsittely. Tämän viikon reseptivideollani vastaan pyyntöön ja näytän kuinka naudan maksa taipuu herkulliseksi ruuaksi.

Tuore maksa on alkanut olla valitettavan harvinainen herkku suomalaisissa ruokapöydissä; maksaa syödään enimmäkseen maksalaatikon ja –makkaran muodossa. Maksan mausta voi olla montaa mieltä, mutta ravitsemuksellisesti se on erinomainen, lähes naudanlihaan verrattava raaka-aine. Juttelin ravitsemusasiantuntijamme Soilen kanssa maksan ravintoarvoista, ja ensimmäisenä hän mainitsi maksan hyvänä raudan lähteenä. 100g täyttää lähes päivän raudan tarpeen miehillä ja hedelmällisessä iässä olevien naisten tarpeesta yli puolet.

Maksan rauta on ns. hemirautaa, joka imeytyy erinomaisesti ja parantaa myös kasvisten huonommin imeytyvän ei-hemiraudan imeytymistä. Rautaa tarvitaan mm. energia-aineenvaihdunnassa, hemoglobiinin ja punasolujen muodostumisessa sekä elimistön hapenkuljetuksessa. Soile muistutti myös siitä, kuinka riittävä raudansaanti auttaa vastustuskyvyn muodostumisessa ja ylläpitää vireystasoa.

Monilla on ennakkoluuloja kokonaista maksaa kohtaan, sillä sen käsittelyn kuvitellaan olevan työlästä ja hankalaa. Ensimmäinen kohtaaminen raa’an maksan kanssa saattaa kieltämättä aiheuttaa pientä hämmennystä, varsinkin jos hommaan lähtee ilman mitään neuvoja ja ohjeita. Siivottavaa maksassa on kohtuullisen vähän, vain pintakalvo ja sisällä olevat suonet. Pinnan kalvo on syödessä sitkeä ja maksaviipaleita paistettaessa kalvo saattaa aiheuttaa viipaleiden käpristymistä. Suonet ovat niin ikään sitkeitä syödä, joten niitäkään tuskin kukaan lautaselleen haluaa.

Soile jatkoi vielä kertomalla maksan olevan myös hyvä A-vitamiinin lähde. Joskus jopa vähän liiankin hyvä, sillä rasvaliukoisena vitamiinina A-vitamiinia voi saada ruokavaliosta liikaa. Tämän vuoksi suositus on, että alle kouluikäisille tai raskaana oleville ei tarjottaisi esim. maksapihvejä lainkaan. Rajoitus koskee kuitenkin vain maksaa, ei maksasta valmistettuja jalosteita. Esimerkiksi maksamakkaraa voi siis popsia.

Eikä tässä vielä kaikki! Maksassa on myös runsaasti B-vitamiineihin kuuluvaa foolihappoa, 100g maksaa täyttää yli kolminkertaisesti aikuisen foolihapon tarpeen. Yliannostusta ei kuitenkaan tarvitse pelätä, koska foolihappo on vesiliukoinen vitamiini. Foolihappoa tarvitaan mm. vireystilan ylläpitoon, aminohapposynteesiin sekä normaaliin veren muodostukseen.

Maksa on myös vähärasvainen proteiininlähde. Raa’assa maksassa on n. 18g proteiinia/100g, eli se luokitellaan runsasproteiiniseksi. Maksan proteiini on hyvälaatuista, eli se sisältää kaikki elimistön tarvitsemat aminohapot. Huh huh mikä ravintopommi!

No entäs se maku sitten..? Maksan maku on melko voimakas ja mielipiteitä jakava. Sen maku myös muuttuu, jos sitä kypsennetään liikaa. Kokonaisesta maksasta leikatut viipaleet paistetaan kuten ohuet fileepihvit, eli käännetään kun pinta pisaroi. Näin maksaviipaleet jäävät sisältä hieman punertaviksi ja niiden maku ja mureus ovat parhaimmillaan. Täysin kypsä maksa maistuu melko tunkkaiselle ja on rakenteeltaan kumimainen. Klassisia lisukkeita paistetulle maksalle ovat esimerkiksi paistettu tai haudutettu sipuli, paistettu pekoni sekä puolukat. Sipuli on vahvassa roolissa myös tämän kertaisessa maksareseptissä Fegato alla Veneziana, maksaa venetsialaisittain.

Jos et vielä ole kokeillut tuoreen maksan valmistamista, niin näiden ohjeiden myötä kynnys on huomattavasti matalampi. Ja jos omasta marketistasi ei maksaa löydy, niin kysy sitä kauppiaaltasi. Kysyntä luo tarjontaa :) 

Naudan maksaa venetsialaisittain

Arvostele resepti
1 arvostelu
4 annosta | Valmistusaika: n. 30 min

Reseptin kypsennysaika on laskettu alkuperäiselle annosmäärälle.

Lue lisää annosmäärän muuttamisesta | Palaa alkuperäiseen annosmäärään

Naudan maksaa venetsialaisittain
  • 500 g naudan maksaa
  • 1.5 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 2 kpl sipulia ohuina viipaleina
  • 50 g voita
  • 2 rkl neitsytoliiviöljyä
  • 1.5 dl valkoviiniä kuivaa
  • 1 dl persiljaa hienonnettuna
  • 1 kpl sitruunaa

Pecorino-polenta

  • 1 l lihalientä
  • 2 dl polentaryynejä
  • 1 dl pecorinojuustoa raastettuna
  • 1 rkl voita
Naudan maksaa venetsialaisittain

Valmistusohje

Poista maksasta kalvot ja suurimmat suonet. Leikkaa maksa viipaleiksi ja mausta suolalla sekä mustapippurilla.

Pyörittele maksaviipaleet vehnäjauhossa ja paista ne nopeasti kuumalla pannulla ja öljyn ja voinokareen (n.10 g) kera.

Siirrä maksat pois pannulta ja lisää pannulle loput voista. Ruskista sipulit pannulla ja kaada joukkoon valkoviini. Anna sipuleiden hautua muutama minuutti, kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää joukkoon persilja ja ripaus suolaa ja mustapippuria.

Sekoita paistetut maksat sipulien kanssa, purista päälle hieman sitruunanmehua ja tarjoile Pecorino-polentan kanssa.

Kuumenna lihaliemi kiehuvaksi ja sekoita joukkoon polentajauhot koko ajan vatkaten. Anna hautua hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes polentaryynit tuntuvat hampaissa pehmeiltä. Sekoita joukkoon voi ja Pecorino-raaste ja tarkista vielä suolan riittävyys.

Viini-lehden Antti Rinta-Huumon suositus reseptille sopivasta viinistä:
"Klassinen yhdistelmä paistetulle maksalle on Italian Toscanan alueen ryhdikkään marjainen ja yrttinen punaviini. Tässä reseptissä maksa saa lisäkkeeksi pecorinojuustolla maustetun polentan, joka korostaa mukavasti sen seurana tarjotun viinin kypsää marjaisuutta tai hedelmäisyyttä."

Katso täsmäsuositus viinilehti.fi:stä

 

Lisää juhlavia reseptejä

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parempaa palvelua. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.