Rapeaa naposteltavaa possun fileesuikaleista

Todella nopeasti kypsyvät Rypsiporsas® Fileesuikaleet ovat parhaimmillaan esimerkiksi aasialaisissa wokruoissa, mutta niistä valmistat helposti myös herkullisen rapeaa naposteltavaa. Ne ovat ravitsevampia kuin sipsit, mutta vähintään yhtä hyviä!

Sipsien tapaan nämäkin rapeat herkut valmistetaan uppopaistamalla eli friteeraamalla. Friteeraus kotioloissa ei välttämättä kuulu ihan jokapäiväiseen ruoanvalmistukseen, joten varsinkin ensikertalaisen on syytä olla erityisen tarkkana öljyn lämpötilan kanssa. Suosittelenkin käyttämään lihalämpömittaria öljyn lämpötilan tarkkailuun.

Öljyn sopiva lämpötila on n.180 °C ja yli 200 °C lämpöinen öljy on jo vaarassa leimahtaa. Toisaalta öljyä ei saisi päästää jäähtymään liikaa, sillä silloin se imeytyy helpommin paistettavan ruoan pintaan, eikä pinnasta ei tule rapea. Siksi fileesuikaleet uppopaistetaan pienissä erissä ja öljyn annetaan kuumeta riittävästi erien välillä.

Jotta suikaleista saataisiin mahdollisimman rapeita, ne pyöritellään ensin maustetuissa jauhoissa. Parhaiten tähän tarkoitukseen sopii maissi- ja riisijauhojen sekoitus. Maissijauho on väriltään kellertävää, joten se antaa hyvän maun lisäksi myös väriä suikaleiden pintaan. Riisijauho puolestaan on erittäin hienoksi jauhettua, joten se ruskistuu hyvin nopeasti. Sen vuoksi se sopiikin tähän tarkoitukseen erinomaisen hyvin, sillä Rypsiporsas® fileesuikaleet eivät tarvitse kypsyäkseen kuin pienen hetken kuumassa öljyssä.

Rypsiporsas® fileesuikaleita kannattaa maustaa reilusti

Possunfilee on sellaisenaan hyvin miedon makuista lihaa. Sen vuoksi ennen friteeraamista fileesuikaleita kannattaakin maustaa rohkeasti. Tässä reseptissä käytän voimakkaan makuista japanilaista Togarashi-mausteseosta. Sitä et välttämättä löydä ihan jokaisesta perusmarketista, mutta ei hätää – melkeinpä mikä tahansa lihan maustamiseen tarkoitettu kuivamausteseos kelpaa. Togarashi ei sisällä suolaa, joten jos käytät jotain suolapitoista maustetta, jätä tässä reseptissä lisättävä suola pois.

Friteerauksen jälkeen fileesuikaleiden annetaan hetki kuivahtaa ja jäähtyä talouspaperin päällä ennen nauttimista. Parhaimmillaan ne ovat vielä lämpiminä esimerkiksi riisin ja soijan kanssa, salaatin lisukkeena tai vaikka ihan sellaisenaan. 

Talouspaperi imee fileesuikaleiden pinnasta ylimääräisen rasvan

 Soijakastiketta voi maustaa samalla mausteseoksella kuin suikaleitakin

Kun seuraavan kerran mielesi tekee jotain pientä ja suolaista naposteltavaa, kokeile tätä!

Rapeat possusuikaleet

Arvostele resepti
5 arvostelua
4 annosta | Valmistusaika: n. 30 min | Erityisruokavaliot: Laktoositon Gluteeniton Maidoton

Reseptin kypsennysaika on laskettu alkuperäiselle annosmäärälle.

Lue lisää annosmäärän muuttamisesta | Palaa alkuperäiseen annosmäärään

Rapeat possusuikaleet
  • 600 g
  • 1 dl riisijauhoa
  • 0.5 dl maissijauhoja
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 rkl togarashi-mausteseosta (tai jotain muuta mausteseosta oman maun mukaan)
  • 1 l rypsiöljyä paistamiseen
Rapeat possusuikaleet

Valmistusohje

Sekoita kuivat aineet keskenään ja pyörittele suikaleet seoksessa. Ravistele tarvittaessa ylimääräinen jauho pois. Kuumenna öljy kattilassa 175–185-asteiseksi. Paista suikaleet kolmessa osassa. Laske suikaleet varovasti kuumaan rasvaan ja paista 10–15 sekuntia. Nosta suikaleet valumaan talouspaperin päälle ja tarjoile heti esimerkiksi höyrytetyn riisin ja soijakastikkeen kera.

Käsittelethän lihaa oikein

 

Lisää juhlavia reseptejä

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi HKScanin Tietosuojaselosteen mukaisesti. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön edellä kuvatulla tavalla. Lisätietoja.