Tärkeimmät neuvot onnistuneeseen grillaukseen

Viimeistään nyt juhannuksen lähestyessä on hyvä kerrata onnistuneen grillaamisen tärkeimmät kohdat. Grillaaminen ei ole rakettitiedettä, mutta kun muutaman asian pitää mielessä, saa grillistä paljon enemmän irti.

Ennen grillausta

Valmistele. Hyvät ennakkovalmistelut ovat olennainen osa grillaamista. Mieti kuinka paljon aikaa haluat viettää grillin ääressä ja kuinka paljon haluat herkistellä etukäteen. Esimerkiksi pitkää kypsennysaikaa vaativat lihat voi – ja joskus kannattaakin – kypsentää etukäteen hitaasi hauduttamalla ja jättää grillin hommaksi lihojen viimeistely. Varaa lähelle kaikki grillaamisen aikana tarvittava raaka-aineista työvälineisiin. Näin vältyt jatkuvalta ramppaamiselta grillin ja keittiön välillä. 

Varaa aikaa. Sytytä grilli ajoissa, sillä varsinkin hiiligrillin saaminen grillauskuntoon kestää oman aikansa. Viimeistään hiiligrilliä sytytettäessä on aika ottaa grillattavat lihat jääkaapista lämpiämään. Lue lisää grillaamisen ajoittamisesta.

Kuumenna riittävästi. Malta kuumentaa grilli riittävän kuumaksi, sillä koko grillaamisen idea on kovassa lämmössä. Liian viileä grilli ei tee lihaan kunnon väriä ja lihat tarttuvat ritilään kiinni.

 
Grillauksen aikana

Sulje kansi. Hyvä grillin maku syntyy, kun lihasta hiilille putoava rasva muodostaa savua ja savu maustaa lihan. Kansi pitää myös lämmön grillin sisällä, ja lämpö pääsee vaikuttamaan lihaan joka puolelta. Avaa siis kansi vain silloin kun se on tarpeen, ei pelkästään fiilistelymielessä. 

Säädä ilma-aukkoja. Pallogrillin pohjassa ja kannessa olevien aukkojen avulla voit vaikuttaa ilman kiertoon grillin sisällä ja sitä kautta hiilloksen hehkuun. Mitä enemmän avaat luukkuja, sen kuumempi on hiillos. Joskus rasvaista lihaa käännellessä hiilille putoava rasva syttyy ilmiliekkeihin ja liha on vaarassa palaa. Kansi päälle, luukut kiinni ja liekit sammuvat hyvin nopeasti. Kuvun sisään jää vain reilusti savua maustamaan lihaa. Ilma-aukot on hyvä sulkea myös grillaamisen päätyttyä. Näin hiillos sammuu nopeasti, ja voit käyttää jäljelle jääneet briketit tai suuret hiilet seuraavalla grillauskerralla. 

Käytä epäsuoraa lämpöä. Jätä osa grillin hiilitilasta vapaaksi, jolloin voit tarvittaessa siirrellä lihoja pois kuuman hiilloksen yläpuolelta. Esimerkiksi paksut naudan fileepihvit grillataan ensin suoraan hiilien yläpuolella, jolloin niihin saadaan nopeasti hyvä maku ja pintaväri. Sen jälkeen ne siirretään ritilällä kauemmas hiilistä miedompaan lämpöön, ja näin lopputuloksena on tasainen kypsyys. Pitkään kypsytettävät lihat voi grillata epäsuoralla lämmöllä alusta loppuun. Näin niiden pinta ei pääse palamaan.

 

Epäsuorassa grillaamisessa liha ei ole suoraan hiilloksen yläpuolella.

Grillauksen jälkeen

Polta ja puhdista. Kun kaikki on valmista ja ruuat nostettu grillissä, kannattaa pallogrilliä hehkuttaa vielä hetki luukut auki. Vastaavasti kaasugrilliä kuumennetaan täydellä liekillä. Näin ritilään jäänyt rasva ja liha palaa ja kuivuu, jonka jälkeen se on helppo harjata irti. Vaikka ajatukset ovatkin tässä kohtaa jo syömisessä, kannattaa tähän hommaan uhrata muutama minuutti. Arvostat sitä, kun seuraavan kerran avaat grillin kannen. Lue lisää grillin huoltamisesta ja puhdistamisesta.


Grilli puhdistuu parhaiten kuumana

Nauti kesästä. Olipa grillissäsi sitten mitä tahansa, muista nauttia Suomen kesän valoisista illoista ja kiireettömästä tavasta valmistaa ruokaa.

 

Pahimmat grillausmokat ja kuinka ne vältetään 

1. Lihan pinta ei grillaannu kunnolla.
Kuumenna grilli kuumaksi. Todella kuumaksi! Hyvä grillipinta syntyy vain kovassa lämmössä.

2. Liha tarttuu kiinni grilliin.
Tämäkin johtuu yleensä liian viileästä grillistä tai lihan kääntämisestä liian aikaisin. Kun grilliritilä on riittävän kuuma, liha ikään kuin kypsyy siitä irti, kun sen annetaan rauhassa grillaantua. 

3. Lihasnesteet valuvat lautaselle.
Näin voi käydä, jos et ole antanut lihan vetäytyä rauhassa grillaamisen jälkeen. Varsinkin sisältä punertavaksi jätettävä naudanliha vaatii vetäytymisen, jonka aikana pinnan ja keskiosan välinen lämpötilaero ja kypsyys tasaantuvat. Nosta siis pihvit grillistä hetkeksi folion alle odottelemaan, ei suoraan ruokapöytään. Lue lisää grillatun lihan vetäytymisestä.

4. Hiillos on parhaimmillaan vasta kun jälkiruoka on syöty.
Tämä on yksi yleisimmistä grillausmokista. Hiilloksen on annettava muodostua rauhassa ennen grillaamisen aloittamista, jotta grillin lämpötila saadaan riittävän kuumaksi. Hyvän hiilloksen muodostumista voi jouduttaa huiskuttamalla sille lisäilmaa aikakauslehdellä tai käyttämällä erillistä sytytyspiippua hiilien sytyttämiseen. Grillausvalmiit hiilet ovat kauttaaltaan harmaita.

5. Tulee kiire.
Olet ymmärtänyt grillauksen väärin, sillä grillatessa nautitaan kiireettömästä ajasta ja hyvästä seurasta. Suunnittele seuraavalla kerralla miten ajoitat grillauksen ja varaa riittävästi aikaa esivalmisteluihin.


 Lisää ohjeita ja vinkkejä grillaukseen löydät Grillausoppaastamme

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parempaa palvelua. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.