48 tuntia Berliinissä, osa 1

Berliini, jo 1920-luvulta lähtien Euroopan lihaisten ilojen pääkaupunki on maineensa veroinen metropoli mitä yöelämään tulee, mutta kovin kiinnostavana kulinaarisena kohteena sitä ei ole näihin päiviin saakka pitänyt kukaan. Mutta ajat muuttuvat.

Fine dining -tasoinen murkinointi Berliinissä on paria säännöt vahvistavaa poikkeusta lukuun ottamatta edelleen tylsää ja kallista, ja pään kokoisia possukimpaleita tarjoavia oluttupiakin vielä löytää pahimpaan hätään, jos nahkahousut ja humppa kiinnostavat. Kuppiloiden taso kuitenkin kohentunut huimasti. Olen valokuvaajana toimivan kaverini kanssa valmistellut jo neljän vuoden ajan kaupunkiopasta, joka esittelee Berliinin parhaat kuppilat ja baarit. Kirja on ollut valmiina jo pari vuotta, mutta aina siinä perhanan Berliinissä on niin paljon pakollista päivitettävää, että julkaisu on venynyt ja venynyt hamaan tulevaisuuteen. Kesän korvalla teimme taas yhden täsmäiskun kaupunkiin, tällä kertaa todentaaksemme vanhojen henkilökohtaisten suosikkiemme pelikunnon. Berliiniin, bitte schön...


PERJANTAI, KLO 12: Rogacki rocks!

Orientaation berliiniläisen keskiluokan ja valtavirran turistien kulutustottumuksia peilaavaan herkutteluun aloitan yleensä KaDeWe-tavaratalon viidennen kerroksen herkkukeitaasta, jonka ravintoloissa syö itsensä mukavan tasokkaasti tärviölle. Nyt aloitan pari vuosikymmentä nuoremmasta instituutiosta, vuonna 1928 avatusta Rogackista. Ehkä hieman syrjäisestä sijainnistaan johtuen tämä lihaisiin herkkuihin erikoistunut deli-itsepalveluravintola ei ole niin tuttu turisteille kuin KaDeWe, mutta ei se menoa haittaa: tungosta ja tuoksuja riittää ilman ulkomaalaisiakin.

Vanhaan hevostalliin rakennettu ja viimeksi varmaan 70-luvun alussa rempattu Rogacki ei todellakaan ole mitään silmäkarkkia, vaan suoraan sanoen karmivan kolho kouluruokalamainen tila. Tilaaminenkin on vaivalloista: annokset haetaan eri tiskeiltä jonottaen ja hotkitaan seisten. Epämukavuudet unohtuvat, kun pääsee maistelemaan painon mukaan hinnoiteltuja ruokia. Aina varmoja valintoja ovat talon itse savustamat kalat, paneroidut kalafileet, perunasalaatti ja kaikki mahdolliset makkarat. Kympillä pitää pötsin täynnä pitkään.

PERJANTAI, KLO 16: Currywurstia ja shampanjaa

Berliiniläisten himoa currywurstiin on ensin vaikea käsittää: annos ei ole sen kummempaa kuin tavallisen keskinkertaista – usein pelkästään kurjaa - pilkottua makkaraa, joka lilluu curryjauheella terästetyssä ketsupissa. Seuraksi läimäistään pari patonkisiivua ja kauhallinen perunasalaattia tai ranuja. Silti kyse on jostakin elämää suuremmasta. Onpa kaupungissa currywurstille pyhitetty museokin (joka kannattaa kiertää kaukaa, se on ylihintainen, epäkiinnostava ja suorastaan surullinen paikka). Vaatimattomista aineksista huolimatta kombinaatiossa on jotain pirullisen nerokasta. Olen itse currywurst-käännynnäinen ja NYKYÄÄN vakaasti sitä mieltä, että retki Berliiniin ei ole yhtään mitään ilman visiittiä tai kahta currywurst-kioskille. Kuten meillä yli-intoilevilla ruokaihmisillä on tapana, parhaan paikan etsintä menee välillä naurettavuuksiin. Ei se Mehringdammin metroaseman lähistöllä palveleva ja kaikkien tahojen hypettämä Curry 36 OIKEASTI niin hyvä ole, että niitä nakkeja jaksaisi tuntitolkulla jonottaa. Kaikilla on omat suosikkinsa, mutta ainakin meikäläisen suussa currywursti sooseineen maistuu jokseenkin samanlaiselta joka kiskalla. Siis noin suunnilleen.

Jos olen KaDeWen kulmilla, enkä tupaten täynnä viidennen kerroksen ruokaparatiisin muita antimia, nappaan currywurstini ja ranut Wittenbergplatzin Witty's -kiparilta. Se on pari euroa normaalia hinnakkaampi, mutta kaikki raaka-aineet ovat luomua ja sen myös maistaa. Melkein. Ehkä... Tällä retkellä kokeilen toista kestosuosikkia, jonka minulle neuvoi aikoinaan Berliinissä tähtiravintolaa isännöinyt Sauli Kemppainen. Muotiputiikkeja pullistelevan kauppakatu Kurfürstendammin varrelta löytyy Bier's Kudamm 195, joka on ulospäin aivan tavallisen ankean näköinen ja oloinen pikaruokala, mitä se ei suinkaan ole. Currywurst lisukkeineen on sitä samaa peruskamaa, mutta ruokajuomaksi on bissen sijaan tapana tilata Dom Perignonin samppanjaa. Käykää katsomassa villiksi äityvää menoa aamuyön tunteina, jos ette muuten usko. Tällä snagarilla heiluu jetset.

Ja vielä on pakko mainita kolmaskin currywurstilegenda: Konnopke's Prenzlauer Bergin kaupungisosassa. Ziervogelin perheen nakkikioski kolisevien ratakiskojen alla on täyttänyt makkaran ystävien vatsat 1930-luvulta lähtien. Currywurst tuplana ja kylkeen puteli Berliner Pilsiä. Vasta silloin tuntee todella olevansa Berliinissä.

Witty's, Wittenbergplatz 5
Bier's Ku'damm 195, Kurfürstendamm 195
Konnopke's, Schönhauser Allee 44 B

PERJANTAI, KLO 19.30: Sisuskalut kunniaan

Siirtolaisväestön ja boheemien kansoittama Kreuzberg on nykyään pullollaan erinomaisia kuppiloita, ja viime vuosina pöhinä on ollut vilkkainta Neuköllnissä, kaupunginosassa jonne keskiluokkaiset berliiniläiset eivät olisi ennen matkustaneet edes pistooli ohimolla. Neuköllnissä on edelleen alueita, jonne ei kannata eksyä hiipparoimaan pimeän tullen, mutta hipster dipsteröinti -ilmiö on tehnyt tehtävänsä sielläkin: edullista elämää etsivät amerikkalaiset ja taideväki muuttaa alueelle, sitten tulevat trendikkäät baarit ja putiikit, ja lopulta kiinteistösijoittajat. Hinnat alueella nousevat nopeasti, ja vähän paremmille ruokaravintoloillekin tulee tilausta. Kiinnostavimpia uutuuksia alueella ovat italialainen Lavanderia Vecchia, Industry Standard ja Michael Köhlen ja Christoph Hauserin Herz & Niere, ravintola joka nostaa sisäelimet raaka-aineina niiden ansaitsemaan asemaan. Pihviäkin pojat toki tarjoavat, mutta myös maksaa ja sydäntä.

Herz & Nieren ilmeisiä esikuvia ovat Euroopan muut sisäelimiä arvostavat ravintolat, kuten Lontoon St John ja Brysselin Viva M'Boma, mutta Berliinin kavereiden ote on lähempänä fine diningia kuin ronskimpaa bistroilua. Ruokailla voi kahteen tilaan jakautuvassa kellarissa ja kesäaikaan myös terassilla, jota kunnioitti pikaisella läsnäolollaan varsin hyvin ruokitun oloinen citykettu. Alkuun tilasimme juuri uunista noussutta leipää kolmella eri tavalla ja kelkkaan sianpääsylttyä ja luuydintä. Sitten upea annos, jossa pääosaa esittävät makuja pursuilevat ankansydämet. Kolmen ruokalajin menu alle neljänkympin ei romauta vaatimatontakaan budjettia, ja jos sisäelimet kammoksuttavat, niin menut saa myös ilman niitä.

Herz & Niere
Fichtestrasse 31

LAUANTAI, KLO 01.45: Kebua Kreuzbergissa

Herz & Nieren jälkeinen reitti kulkee seuraavasti: Tier (Neuköllnin ”klassinen” hipster-baari, jossa ei ole niin ahdistavan itsensä tiedostavaa poseerausta kuin muissa vastaavissa), Ankerklause (supersuosittu kansankuppila joen kupeessa), Würgeengel (savuinen cocktail-baari), John Muir (Berliinin parhaat negronit) ja viimein Wowsville (Berliinin Loose, ehta rokkibaari). Wowsvillellä on myös oma suhteellisen asiallinen pizzeriansa kadun toisella puolella, mutta elimistö huutaa köfteä.

Turkkilaisten siirtolaisten kansoittamassa Kreuzbergissa ja Neuköllnissä ei ole pulaa döneriä ja köfteä tarjoavista kioskeista, ja oikeaan osoitteeseen osuessaan voi syödä järisyttävän herkullista ja naurettavan edullista murkinaa parilla eurolla per satsi.

Döner kebab kilpailee currywurstin kanssa syystäkin Berliinin virallisen kaupunkiruoan tittelistä: joku on laskenut, että dönerkipareita on kaupungissa reippaat 1500. Lyhyen taksimatkan päässä Wowsvillestä vaikuttaa Gel Gör, jonka köftet, lampaanjauhelihasta hiiligrillissä kypsennetyt vartaat ovat ainakin Neuköllnin parhaat. Lihapötkylät tarjotaan tuoreiden salaattien ja yrttien kera suussa sulavaan leipään kääräistynä. Kyytipojaksi janosta riippuen olutta tai Afri-colaa. Ei tule ikävä kotimaamme snagareita, eikä varsinkaan alkoholilainsäädäntöä.

Käy lukemassa myös postaussarjan toinen osa: 48 tuntia Berliinissä, osa 2

 

Lisää juhlavia reseptejä

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi HKScanin Tietosuojaselosteen mukaisesti. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön edellä kuvatulla tavalla. Lisätietoja.