Kolme kuumaa, osa 1: Ruotsi - ruokalehtien luvattu maa

Synnyttääkö ruotsalaisten tiedonnälkä ruokaan ja ravintoloihin markkinat laadukkaille ruokalehdille vai päinvastoin? Siinä tuhannen kruunun kysymys, johon kellään ei taida olla lopullista vastusta. Fakta kuitenkin on, että Ruotsissa ruokalehtien suosio on suurta. Eikä tähän joukkoon lasketa edes kokkauslehtien runsasta sortimenttiä. Kurkataan siis naapurin lehtihyllyn herkullisimpiin aviiseihin.

Gourmet on ”Ruotsin nälkäisin ruokalehti”, ainakin lehden oman mainossloganin mukaan. Vuonna 1980 aloittanut ruoka- ja juomatrendeihin pureutuva aikakausilehti on levikiltään suurin ja yhä ajassa terävästi kiinni. Gourmet ilmestyy kymmenen kertaa vuodessa keskimäärin 130-sivuisen lukupakettina. Aiheet kattavat kaiken mahdollisen läheltä ja kaukaa. Esimerkiksi kevätnumero 3/2017 esittelee reseptien kera Göteborgista Tukholmaan kotiutuneen kokkikomeetta Frida Rongin, kalifornialaisen legendaarisen lähiruokavallankumouksen aloittaneen Alice Watersin ja hänen ravintolansa Chez Panissen, Nashvillen ravintolaskenen ja Kalifornian kiinnostavimmat viinintuottaja. Graafiselta ilmeeltään hieman sekava Gourmet käyttää huippukuvaajia, joten ruokakuvat ovat todella syötäviä. Myös nettisivuihin on panostettu.

Gourmetin ketteräksi haastajaksi ilmaantui hälsinborgilaisvoimin 2000-luvun alussa Mat och Vänner. Pienillä resursseilla syntyi kiinnostavaa luettavaa ruoka- ja juomamaailman kuumimmista asioista, erityisesti Ruotsista. Vuonna 2016 kustantajatalo Mediavänner ajautui konkurssiin. Nyt lehteä julkaisee Bergkvist Publishing, malmölainen ruokaan erikoistunut viestintätoimisto, joka häärää monipuolisesti ruokarintamalla kouluruokailusta ruotsalaisiin elintarvikejätteihin. Ensimmäinen ”uusi” numero ilmestyi keväällä 2017.

Fool on sisäpiirin matka ruokamaailman kovimpaan ytimeen. Kulttimainetta nauttiva ja maailman parhaaksi alan aviisiksikin ylistetty lehti ilmestyy harvakseltaan ja pelkästään englanniksi. Vuodesta 2011 lähtien on tuutattu ulos vasta kuusi numeroa. Fool on malmölaisen AD:n Lotta ja valokuvaaja Per-Anders Jörgensenin luomus, jossa kunnianhimoinen taidevalokuvaus, graafinen suunnittelu ja tiukka ruokajournalismi yhdistyvät. Foolin sivuilla poraudutaan kovimpien nimien sielunmaisemaan à la Michel Bra ja René Redzepi. Muutamia numeroita on yhä kaupan Foolin nettikaupassa.

”Pohjoismaiden Michelin” eli White Guide julkaisee neljästi vuodessa paperilehteä White Paper. Lehti on tarkoitettu syventämään ruokaopasta ja kertomaan monipuolisesti ruokamaailman ihmisistä ja ilmiöistä. Fokus lehden jutuissa on Ruotsissa mutta muuallekin päin maailmaa hyvän ruoan perässä matkustetaan.

R.I.P.-osastoa edustaa vaihtoehtoinen Hunger. Vuonna 2013 ensimmäisen kerran ilmestynyt Hunger keskittyi kokkien, ravintoloiden ja reseptien sijaan syömisen ja juomisen ilmiöihin, kuten trendeihin, raaka-aineisiin, ruoan alkuperään ja tuotantoon. Lukijat haastettiin heti ensimmäisen numeron kannella kaadetusta viilisianruhosta. Haaste taisi olla lopulta liian kova. Lehden julkaiseminen lopetettiin vuonna 2016. Tyylikäs taitto ja 6000 tilaajaa eivät lopulta tuoneet riittävästi äyrejä kassaan.

 

Lisää juhlavia reseptejä

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttökokemuksen parantamiseksi HKScanin Tietosuojaselosteen mukaisesti. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön edellä kuvatulla tavalla. Lisätietoja.