Kolme kuumaa, osa 3: Pekonin vastaisku

Pekoni on ikoninen osa brittikeittiötä. Rapeaksi paistettu possunkylkisiivu ei tosin ole aikoihin ollut terveysvalistajien listalla korkealla, kiitos pekonin kovien rasvojen. Pekonin kulutus on laskenut Iso-Britanniassa viime vuodet tasaisesti. Vastaava trendi on havaittu myös toisessa pekoninkulutuksen mahtimaassa Yhdysvalloissa. Brittiläinen lihateollisuus on reagoinut haasteeseen panostamalla siihen, että kuluttajat määrän sijaan panostaisivat pekonin laatuun.

Toisin sanoen kaupan hyllyltä ostettaisiin arvokkaampia mutta aiempaa laadukkaampia ja terveysarvoiltaan parempia pekonituotteita.


Yhdysvalloissa pekonimarkkinat toimivat monimutkaisemmin. Markkina-analyysejä tekevät Mintel raportoi vuoden 2017 keväällä pekonin hyvistä ja huonoista uutisista. Pekonin käyttö erityisesti lounasruokailussa sekä hampurilaisissa jatkoi kasvuaan jo viidettä vuotta peräkkäin. Pekoni vetoaa suureen yleisöön. Suuret hampurilaisketjut kilpailevat nyt keskenään, kellä on herkullisin pekonihampurilainen. Samaan aikaan pekonituotteiden suosio elintarvikemarkkinoilla kuitenkin jatkoi laskuaan.


Mintelin markkina-analyytikko Billy Robertsin mukaan pekonin kulutus saadaan Yhdysvalloissa uudelleen vielä nousuun panostamalla tuotteiden ravintoarvojen parantamiseen. ”Vähemmän rasvaa, natriumia ja suolaa tuotteisiin. Ei amerikkalaisten pekoninhimo itsessään ole vähentynyt, kyse on siitä, että kuluttajille tarjotaan sellaisia tuotteita, joita he oikeasti haluavat ostaa”, muistuttaa Roberts raportissaan.

Pekoni-avokadosalaatti

Arvostele resepti
23 arvostelua
2 annosta | Valmistusaika: n. 15 min | Erityisruokavaliot: Laktoositon Gluteeniton Maidoton

Reseptin kypsennysaika on laskettu alkuperäiselle annosmäärälle.

Lue lisää annosmäärän muuttamisesta | Palaa alkuperäiseen annosmäärään

Pekoni-avokadosalaatti

Kastike 

  • 1 dl neitsytoliiviöljyä
  • 0.25 dl vaaleaa balsamicoa
  • 0.25 dl sitruunamehua
  • 1 rkl sinappia
  • 1 kpl valkosipulinkynttä murskattuna
Pekoni-avokadosalaatti

Valmistusohje

Valmista ensin kastike salaatille. Sekoita sauvasekoittimella kaikki kastikkeen ainekset keskenään ja laita kastike jääkaappiin tekeytymään.

Paista pekoniviipaleet pannulla tai uunissa rapsakoiksi ja siirrä ne talouspaperin päälle jäähtymään. Sekoita kulhossa salaatinlehdet ja yrtit kastikkeen kanssa ja nostele salaatti keoksi lautaselle. Asettele päälle pekonit sekä kuoritut ja viipaloidut avokadot.

Vinkki! Saat kuorittua avokadot helposti kun leikkaat avokadon ensin pystysuunnassa ympäri jolloin kivi jää tällöin toiseen avokadon puolikkaaseen. Saat kiven pois napauttamalla veitsen terän siihen napakasti ja vääntämällä kiven veitsen avulla ulos. Tämän jälkeen avokadon voi paloitella kuoressaan, jolloin palaset voi työntää ulos avokadon puolikkaasta.

 

Lisää juhlavia reseptejä

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttökokemuksen parantamiseksi HKScanin Tietosuojaselosteen mukaisesti. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön edellä kuvatulla tavalla. Lisätietoja.