Joulutortut pekonihillolla
Valmistusohje
-
Leikkaa pekonit muutamaan sentin pätkiksi ja ruskista pannulla tai kattilassa rapeiksi.
-
Nosta pekonit pois ja ruskista sipulisuikaleet pekonin rasvassa. Lisää sokeri ja anna hetki karamellisoitua samalla sekoitellen. Laita pekonit takaisin ja lisää etikka sekä noin 3-4 dl kanalientä.
-
Anna hautua hiljalleen noin 20-30 minuuttia välillä sekoitellen, kunnes seos alkaa olla paksua. Pidä huoli ettei hillo pääse palamaan pohjaan!
-
Lisää loput kanaliemestä ja aja hillo tehosekoittimella tai sauvasekoittimella tasaiseksi. Kaada seos takaisin pannuun tai kattilaan ja hauduta vielä, kunnes väri on tiilenpunainen ja paksuus hillomainen.
-
Sekoita joukkoon vielä hunaja ja anna hillon hieman jäähtyä ennen voin sekoittamista joukkoon.
-
Tee torttutaikinasta haluamasi muotoisia joulutorttuja ja paista ne uunissa pakkauksen ohjeen mukaan. Anna torttujen hieman jäähtyä ja nostele lusikalla huoneenlämpöistä pekonihilloa torttujen keskelle.
-
Koristele vielä tomusokerilla juuri ennen tarjoilua.