Naudan paahtopaisti maa-artisokan, lehtikaalin, kantarellien ja Madeira kastikkeen kera
Valmistusohje
-
Mausta paahtopaisti suolalla ja pippurilla. Paista paahtopaisti kauniin väriseksi pannulla timjamin ja vaahtoavan voin kanssa.
-
Kypsennä paistia uunissa 130 asteessa, kunnes sen sisälämpötila on 50 astetta. Anna paistin levätä hetki ennen viipalointia.
-
Pilko keltasipulit, porkkana ja valkosipulinkynnet. Freesaa ne kattilassa. Paahda erikseen mausteet kuvan pannulla ja lisää ne joukkoon. Lisää myös Madeira-viini ja keitä seosta kasaan. Lisää lihaliemi ja siitakesienet ja keitä noin 30 minuuttia. Siivilöi kastike ja keitä sitä kasaan haluttuun koostumukseen, niin että jäljelle jää noin 4 dl kastiketta. Mausta suolalla ja pippurilla.
-
Kuori ja pilko maa-artisokat. Paahda ne uunissa voin kanssa, kunnes ne saavat kullanruskean värin.
-
Paista lehtikaali nopeasti kuumalla pannulla.
-
Huuhtele puolukat ja kantarellit huolellisesti. Paista kantarelleja pannulla voissa, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin. Mausta suolalla. Ota pannu pois liedeltä ja lisää mukaan puolukat tuoreina.
-
Asettele paahtopaistiviipaleet vadille. Lisää viereen paahdetut maa-artisokat, paistettu lehtikaali ja kantarellit. Kaada päälle Madeira kastike. Viimeistele annos ripottelemalla pinnalle sitruunatimjamia.