

Pippuripossu-sandwich
Valmistusohje
-
Poista paprikoista siemenet ja leikkaa 3 x 3 cm -paloiksi. Laita paprikapalat uunivuokaan tai pellille ja lorauta päälle oliiviöljyä. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
-
Paahda paprikoita 220-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat kauniisti paistuneet. Jäähdytä.
Pikkelöity punasipuli ja sinapinsiemenet
-
Mittaa pikkeliliemen ainekset kattilaan ja kiehauta. Kun sokeri on liuennut liemeen, ota kattila pois liedeltä. Jäähdytä liemi.
-
Kaada jäähtynyt liemi ohueksi suikaloidun punasipulin päälle (niin että sipulit peittyvät). Anna maustua seuraavaan päivään tai vähintään neljä tuntia.
Ruskeavoilevite
-
Ota voi huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Ruskista puolet voista miedolla lämmöllä pienessä kattilassa. Kun voi alkaa tuoksumaan pähkinäiselle ja saamaan tummaa väriä, siirrä se kuumuutta kestävään kippoon.
-
Kun voi on hieman jäähtynyt, sekoita se lopun voin kanssa. Voit halutessasi vaahdottaa voin sähkövatkaimella.
Salsa verde
-
Laita salsa verden ainekset korkeareunaiseen kulhoon ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi kastikkeeksi.
-
Paahda ciabattaviipaleet raitaparilassa tai kuivalla paistinpannulla. Voitele leivät ruskistetulla voilla ja kokoa loput täytteet leipien päälle.