Kinkku-melonirisotto

Kinkku-melonirisotto

4 annosta   n. 30 min  Gluteeniton

Joulukinkkua jää aina yli, eikä sitä jaksa syödä sellaisenaan kovin montaa päivää putkeen. Ylijääneen kinkun voi käyttää esimerkiksi tähän herkulliseen risottoon, jossa suolainen kinkku ja makea meloni sulautuvat täydellisesti yhteen.

Valmistusohje

(n. 30 min)

Paista revitty kinkku pannulla voin kanssa kauniin ruskeaksi ja rapeaksi. Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja kuullota siinä sipuli ja riisit. Kun riisi alkaa olla hieman läpikuultavaa, kaada päälle n. 2dl kuumaa lientä. Sekoittele kunnes neste on imeytynyt riisiin. Lisää loppu neste pienissä erissä koko ajan sekoitellen. Riisin kypsyminen kestää noin 16-18 minuuttia, jonka jälkeen se tuntuu hampaiden välissä vielä napakalta.

Sekoita joukkoon parmesan, meloni ja kylmäsavupaisti. Anna vielä hetki kuumentua ja sammuta liesi. Lisää vielä lehtipersilja, voi ja 2/3 paistetusta kinkusta. Laita risotto tarjolle ja koristele lopuilla kinkuilla.

Ainekset 

(4 annosta)
  • 200 g ylikypsää joulukinkkua revittynä
  • 1 rkl voita
  • 3 rkl neitsytoliiviöljyä
  • 1 kpl salottisipulia
  • 3 dl risottoriisiä
  • 8 dl lihalientä (tai kinkun keitinlientä)
  • 20 g parmesanjuustoa raastettuna
  • 0.5 kpl cantaloupe-melonia pieninä kuutioina
  • 50 g Ohuen ohut Porsaan kylmäsavupaisti ohuina suikaleina
  • 1 ruukku lehtipersiljaa hienonnettuna
  • 2 rkl voita
Hae reseptejä
 

Lisää juhlavia reseptejä

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi HKScanin Tietosuojaselosteen mukaisesti. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön edellä kuvatulla tavalla. Lisätietoja.