Pekoni-ruusukaalisalaatti

Pekoni-ruusukaalisalaatti

3-4 annosta   n. 30 min 

HKPekonista2018 Reseptikilpailu järjestettiin HK Amerikan Pekonin 40-vuotisjuhlan kunniaksi. Kilpailussa kunniamaininnan sai tämä herkullinen pekoniresepti, joka on Mari Nousiaisen kehittämä. 

Valmistusohje

(n. 30 min)

Aloita karamellisoimalla omena. Kuori omena ja paloittele se kuutioiksi. Sulata voi kuumalla pannulla ja lisää omenakuutiot. Paista omenakuutioita kunnes ne ovat saaneet vähän väriä ja pehmenneet. Kaada joukkoon siirappi (tai sokeri) ja paista vielä noin minuutti. Anna jäähtyä.

Pilko pekoni kuutioiksi ja paista pannulla rapeaksi. Siirrä paistetut pekonikuutiot talouspaperin päälle jäähtymään. Älä heitä paistinrasvaa pois, tarvitset sitä ruusukaalin kypsentämiseen.

Pese ruusukaalit ja poista niistä kova kantaosa ja uloimmat lehdet. Leikkaa ruusukaalit neljään osaan. Lisää pekonirasvan sekaan hieman oliiviöljyä ja paista ruusukaalit siinä niin, että pehmenevät ja saavat hieman väriä.

Leikkaa verigreippi lohkoiksi ja poista valkoinen kalvo, eli käytä vain hedelmäliha. Kokoa salaatti, eli kaada paistetut ruusukaalit suoraan tarjoiluastiaan. Lisää sekaan paistetut pekoninpalat, karamellisoidut omenat, sinihomejuustomuru ja greippiviipaleet.

Ainekset 

(3-4 annosta)

HK Amerikan Pekoni® Original
100 g ruusukaalia 
sinihomejuustoa
1 granny smith omena
1 rkl voita
2 rkl vaahterasiirappia (sokeri käy myös hyvin)
puolikas verigreippi

Hae reseptejä
 

Lisää juhlavia reseptejä

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi HKScanin Tietosuojaselosteen mukaisesti. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön edellä kuvatulla tavalla. Lisätietoja.