Rosmariinipossua ja lyttypottua

Rosmariinipossua ja lyttypottua

3-4 annosta   n. 40 min  Laktoositon Gluteeniton

Trendikkäät lyttypotut ovat kaiken hypetyksen arvoisia. Litistetty peruna imee makuja kuin sieni, ja vain taivas on rajana makuyhdistelmiä luotaessa. Nopeasti kypsyvät possun fileesuikaleet muhivat tomaattien ja sipulien kanssa taivaalliseksi kastikkeeksi perunoiden paistuessa.

Valmistusohje

(n. 40 min)

Keitä perunat kuorineen kypsiksi. Kun perunat ovat kypsiä, levitä ne uunipellille. Litistä perunat esimerkiksi kattilanpohjalla litteiksi. Lorauta perunoiden päälle oliiviöljyä ja ripottele pinnalle timjamia, suolaa sekä rouhittua mustapippuria. Paahda perunoita 220-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes perunat ovat kauniisti paistuneet ja saaneet rapsakan pinnan.

Viipaloi sipuli ja valkosipuli. Paista possusuikaleet tilkassa rypsiöljyä kauniin värisiksi ja mausta suolalla. Lisää pannulle sipulit sekä rosmariininoksat ja jatka hetki freesausta. Lisää etikka ja purkkitomaatit. Mausta kastike suolalla ja pippurilla. Anna pulputella kymmenisen minuuttia. Tarjoa rosmariinipossu lyttypottujen kera.

Ainekset 

(3-4 annosta)

1 pkt HK Viljaporsaan Ripeät kinkkusuikale 300 g

3 rosmariininoksaa
400 g purkkikirsikkatomaatteja
1 punasipuli
3 valkosipulinkynttä
1 rkl omenaviinietikkaa
rypsiöljyä paistamiseen
suolaa
rouhittua mustapippuria

Lyttypotut:

500 g pieniä perunoita
2 rkl hienonnettua timjamia
3 rkl oliiviöljyä
suolaa
rouhittua mustapippuria

Hae reseptejä
 

Lisää juhlavia reseptejä