Maukkaammat Rypsiporsas® –reseptit

Rypsiporsas® -lihan pehmeämpi rasva sulaa jo hieman matalammassa lämpötilassa ja pysyy juoksevana myös kypsennyksen jälkeen. Juokseva rasva pitää lihan mehevänä ja levittäytyy paremmin suuhun, jolloin maut tuntuvat voimakkaampina. Ei ihme, että Rypsiporsas® on niin monen ammattilaisen suosima raaka-aine.

Katso kaikki Rypsiporsas® -reseptit >

Pitkään haudutettua mallasporsasta ja palsternakkaa

6 ANNOSTA

HK Rypsiporsas® Kassler n. 900 g
2 rkl suolaa
1 rkl mustapippuria

Leikkaa liha halki pituussuunnassa. Hiero suola ja pippuri kummankin palan pintaan. Kääri lihapalat erikseen leivinpaperiin ja vielä folioon tankomaiseen muotoon. Kypsennä uunissa 80 asteessa n. 10 tuntia. Anna lihapalojen jäähtyä paketissa. Avaa paketit uunipellin päällä ja kaada niistä tullut liemi kattilaan. Kuumenna liemi kastikkeeksi. Levitä mallasglaseeraus kypsän lihan päälle ja paahda uunissa 200 asteessa 15 min.

Mallasglaseeraus:
1 dl sokeria
1 tl suolaa
2 dl vettä
0,5 dl valkoviinietikkaa
1 dl kaljamallasta

Yhdistä kaikki ainekset kattilassa ja keitä puuromaiseksi kastikkeeksi.

 

”Rypsiporsas on kokkiystävällistä lihaa – siitä saa helposti maukasta. Kun sen rasva sulaa paremmin niin lihakin pysyy mureana.”

Risto Mikkola, keittiömestari

Palsternakkapyree:
600 g palsternakkaa
100 g voita
0,5 tl suolaa

Keitä kuorittu ja lohkottu palsternakka kypsäksi suolatussa vedessä. Soseuta voin kanssa pyreeksi. Ohenna tarvittaessa keitinvedellä. Mausta suolalla.

Paahdettu palsternakka:
400 g palsternakkaa
0,5 dl rypsiöljyä
Suolaa ja mustapippuria

Leikkaa palsternakka kiekoiksi ja pyörittele öljyssä. Levitä tasaisesti uunipellille leivinpaperin päälle. Mausta suolalla ja pippurilla. Paahda 200 asteessa 15 min.

Rypsiporsas® –hot dog, kuuma omenasinappi ja kumina-punakaali- salaatti

4 ANNOSTA

HK Rypsiporsas® Fileesuikale maustamaton 250 g
0,5 tl suolaa
4 hot dog sämpylää

Paista suikaleet paistinpannulla tilkassa öljyä. Mausta, lisää joukkoon puolet omenasinapista ja kuumenna.

Omenasinappi:
1 omena kuutioina
Puolikas sipuli silputtuna
1 dl Dijon-sinappia
0,5 dl sokeria
0,5 tl suolaa
0,25 dl valkoviinietikkaa

Yhdistä omenasinapin ainekset kattilassa ja hauduta noin 15 minuuttia.

Kumina-punakaalisalaatti:
250 g punakaalta suikaleina
0,5 rkl kuminaa
0,25 dl sokeria
0,25 dl valkoviinietikkaa
0,5 dl vettä
0,5 tl suolaa

Keitä kumina, sokeri, etikka, vesi ja suola kattilassa siirapiksi. Anna jäähtyä ja sekoita suikaloidun kaalin joukkoon. Kokoa hot dog ja tarjoile jäljelle jäänyt omenasinappi lisukkeena.

Muut mehevät Rypsiporsas® -reseptit

Sunnuntain uunikassler
Sunnuntain uunikassler
Paistettua porsaan kassleria, herkkusieniä ja balsamicoa
Paistettua porsaan kassleria, herkkusieniä ja balsamicoa
Helppo panang-curry
Helppo panang-curry
Possu-nuudeliwokki
Possu-nuudeliwokki
Possua aasialaisittain ja paahdettua paksoita
Possua aasialaisittain ja paahdettua paksoita
Dirty Deluxe Makkaraburgeri
Dirty Deluxe Makkaraburgeri
Klassinen tonkatsu eli japanilainen wieninleike
Klassinen tonkatsu eli japanilainen wieninleike
Pitkään haudutettua mallasporsasta ja palsternakkaa
Pitkään haudutettua mallasporsasta ja palsternakkaa
Char Siew -Rypsiporsas® Hong Kong style
Char Siew -Rypsiporsas® Hong Kong style
Porsaanniskaa char siu
Porsaanniskaa char siu
Oskarinleike
Oskarinleike
Tomi Björckin possubulgogi
Tomi Björckin possubulgogi
Kevätrullat japanilaisittain à la Tomi Björck
Kevätrullat japanilaisittain à la Tomi Björck
Suolainen pannukakku
Suolainen pannukakku
Punaista possua kiinalaisittain
Punaista possua kiinalaisittain
Possunoisetteja, paistettuja pottuja ja siiderisipulia
Possunoisetteja, paistettuja pottuja ja siiderisipulia
Paahdettua possunfileetä ja kokonaisena paahdettua selleriä
Paahdettua possunfileetä ja kokonaisena paahdettua selleriä
Salmiakkipossu
Salmiakkipossu
Mausteinen kvinoasalaatti
Mausteinen kvinoasalaatti
Lämpimät voileivät
Lämpimät voileivät
Raakamakkarapasta
Raakamakkarapasta
Nopeaa karamellipossua, kananmunaa ja paksoita
Nopeaa karamellipossua, kananmunaa ja paksoita
Rypsiporsas® -ramen
Rypsiporsas® -ramen
Ilmakuivattua kinkkua, munakokkelia ja paistettuja kirsikkatomaatteja
Ilmakuivattua kinkkua, munakokkelia ja paistettuja kirsikkatomaatteja
Forssan leike
Forssan leike
Kiinalaista inkivääripossua sweet & sour ja paistettua riisiä
Kiinalaista inkivääripossua sweet & sour ja paistettua riisiä
Mausteinen possu-currykeitto
Mausteinen possu-currykeitto
Rub -maustettuja possun fileepihvejä, maissipyreetä ja neulapapuja
Rub -maustettuja possun fileepihvejä, maissipyreetä ja neulapapuja
Paahdettua possunfileetä ja balsamico-sieniä
Paahdettua possunfileetä ja balsamico-sieniä
Sticky baby back ribs ja sweet chili -dippi
Sticky baby back ribs ja sweet chili -dippi
Paistettua kiinalaista possua ja karamellisoituja ruusukaaleja
Paistettua kiinalaista possua ja karamellisoituja ruusukaaleja
Huevos rancheros con Pablo
Huevos rancheros con Pablo
Mausteista inkivääripossua ja rapeat paahdetut perunat
Mausteista inkivääripossua ja rapeat paahdetut perunat
Björckin pannu, srirachamajoneesia ja karamellisoitua sipulia
Björckin pannu, srirachamajoneesia ja karamellisoitua sipulia
Porsaan mehevät tortillarullat
Porsaan mehevät tortillarullat
Harissalla maustettuja porsaan ribsejä ja feta-oliivisalaattia
Harissalla maustettuja porsaan ribsejä ja feta-oliivisalaattia
Nopea curry wokki
Nopea curry wokki
Grillattu Hot Dog à la Lombardia
Grillattu Hot Dog à la Lombardia
Rypsiporsas®-wok Hongkong
Rypsiporsas®-wok Hongkong
Makaronivelliä ja pekonipestoa
Makaronivelliä ja pekonipestoa
Meksikolaiset possutortillat  à la Tomi Björck
Meksikolaiset possutortillat à la Tomi Björck
Sieni-juustotäytteiset porsaan fileepihvit
Sieni-juustotäytteiset porsaan fileepihvit
Grilled collar steak hong kong style
Grilled collar steak hong kong style
Possu-yakitorit ja togarashi-seesamidressing
Possu-yakitorit ja togarashi-seesamidressing
Linssi-makkarapata Germanicus
Linssi-makkarapata Germanicus
Possu-riisinuudelikeitto
Possu-riisinuudelikeitto
Fileepihvit ja grillattua melonia
Fileepihvit ja grillattua melonia
Ruokaisa ohrasalaatti
Ruokaisa ohrasalaatti
Paistettua Thaipossua paksoin ja broccoliinin kera
Paistettua Thaipossua paksoin ja broccoliinin kera
Parsa-makkarasalaatti
Parsa-makkarasalaatti
Savupekoni-cheddarburgeri
Savupekoni-cheddarburgeri
Juhlaraakamakkaraa, maa-artisokka-pekonipaistosta ja ras el hanout-majoneesia
Juhlaraakamakkaraa, maa-artisokka-pekonipaistosta ja ras el hanout-majoneesia
Pekonipesto
Pekonipesto
Porsaan niskaa sweet & sour a´ la chef Cheng Kam Fu
Porsaan niskaa sweet & sour a´ la chef Cheng Kam Fu
Grillipihvit ja täytetyt tomaatit
Grillipihvit ja täytetyt tomaatit
Frittikinkku ja punajuuriblinejä
Frittikinkku ja punajuuriblinejä
Raakamakkaraa ja paahdettua perunasalaattia
Raakamakkaraa ja paahdettua perunasalaattia
Porsaan fileepihvit ja raikas versosalaatti mangodressingillä
Porsaan fileepihvit ja raikas versosalaatti mangodressingillä
Grillattua raakamakkaraa ja pinjansiemenromescoa
Grillattua raakamakkaraa ja pinjansiemenromescoa
Rypsiporsas® -sisäfilee sandwich
Rypsiporsas® -sisäfilee sandwich
Grillattua porsaan sisäfileetä ja guacamolea
Grillattua porsaan sisäfileetä ja guacamolea
Grillattuja possun fileepihvejä, paahdettuja varhaisperunoita ja lipstikka-salsa verdeä.
Grillattuja possun fileepihvejä, paahdettuja varhaisperunoita ja lipstikka-salsa verdeä.
Frittikinkku
Frittikinkku
Grillatut fileepihvit ja manteli-kasvissalaatti
Grillatut fileepihvit ja manteli-kasvissalaatti
Livornon Luigi tortelliineja ja tomaatti-kaprisvinegretteä
Livornon Luigi tortelliineja ja tomaatti-kaprisvinegretteä
Siirry Reseptit-sivulle
 

Lisää juhlavia reseptejä